Suomessa on tuoreimman selvityksen mukaan yli 800 000 koiraa. Yksi niistä asuu meillä.
Koiran hankkiminen on ollut yksi elämämme parhaista päätöksistä. Vuosia koirahaaveet olivat tasolla sitku ja joskus, mutta kuukausi kuukaudelta perusteluita koiran hankkimatta jättämiselle oli yhä vähemmän. Kävi kuten elämässä toisinaan käy. Tajusimme, että täydellistä aikaa lemmikin hankkimiselle ei tule koskaan.
Rotuvaihtoehtoja oli vain yksi, pystykorvainen ja kippurahäntäinen lintukoira. Ne olivat jo entuudestaan tuttuja.
Saimme lopulta etsimisen ja odotuksen jälkeen pennun pandemian aikana kuten moni muukin suomalainen.
Koirien suosio on ollut nousussa jo pitkään, mutta koronavuodet toivat niihin piikin. Koiria on nyt noin 300 000 enemmän kuin 1990-luvun alussa. Ei siis ihme, että erilaisten koirille suunnattujen tuotteiden ja palveluiden määrä sekä markkinointi ovat kasvaneet viime vuosina. Entistä useampi on valmis satsaamaan lemmikkiinsä yhä enemmän rahaa. Samalla lähes jokaisella on joku mielipide koirista, toisinaan hyvinkin kiihkeä.
Lemmikkien vaikutuksista omistajansa hyvinvointiin on tehty erilaisia tutkimuksia. Hyvinvointi voi tarkoittaa fyysisen aktiivisuuden kasvua, stressin lievittymistä ja virkeyden lisääntymistä. Koiralla voi olla positiivinen vaikutus omistajansa elämänlaatuun. Tällaisia johtopäätöksiä teki Katariina Karjalainen vuonna 2020 valmistuneessa pro gradu -tutkielmassaan.
Ei ole niin huonoa päivää, etteikö se paranisi, kun voin tuijottaa pikinokan suuriin ruskeisiin silmiin. Stressitaso laskee nopeasti, kun upotan käteni koiran pehmeään turkkiin ja se kellahtaa selälleen nauttimaan maharapsutuksista. Niissä hetkissä ei tule edes mieleen kyseenalaistaa hyvinvointivaikutuksia tai sitä, etteikö onnellisuuteni kasvaisi kohisten. Yhteiset hetket kotona, lenkillä ja harrastuksissa ovat arvokkaita. Kun koira pääsee metsälle tekemään sitä, mikä on sen mielestä parasta maailmassa, ilo tarttuu ihmiseen.
Ei silti kannata kuvitella, että koiran omistaminen on pelkkää riemua. Arkeen mahtuu huolta, vaivaa ja rahanmenoa. Mutta myös äärettömän laaja tunnekirjo.
Monta kertaa koiran ensimmäisen elinvuoden aikana mietin, miten helppoa olisi, jos se olisi miellyttämisenhaluinen ja perso herkuille. Oikean palkkauksen löytyminen on vaatinut yrityksiä, molemminpuolista turhautumista, ennakointia, riehakasta leikkiä, pohjoiskorealaishenkisiä ylitsevuotavia kehuja ja toisinaan vain vapautta kulkea sinne, minne kuono vie.
Monesti kipunoi, kun kaksi luupäätä yritti löytää yhteistä säveltä. Kun sinnikäs harjoittelu tuotti tulosta, ne olivat todellisia onnenhetkiä. Riekkujasta kasvoi harkitsevainen, utelias, työteliäs ja rento hetkessä eläjä. Itku melkein tulee kun mietin, mitä kaikkea töhöttäjä on jo ehtinyt minulle elämästä opettaa.