Kolumni

Ta­val­li­set pojat ovat pait­sios­sa – pu­hu­taan heistä joskus po­si­tii­vi­ses­sa­kin valossa

Hannu Paloniemi on Uusi Rovaniemi -lehden kolumnisti, rovaniemeläinen kirjailija, opettaja ja kahden teinipojan isä.
Hannu Paloniemi on Uusi Rovaniemi -lehden kolumnisti, rovaniemeläinen kirjailija, opettaja ja kahden teinipojan isä.

Havahduin kauppakeskuksen edustalla miettimään asennoitumistani nuoria kohtaan. Kiinnostaako näiden parkkipaikalla heiluvien varhaisteinien hyvinvointi minua? Entä voisinko itse tehdä edes jotain pientä heidän eteen? Ajatus viiltää hetken rasittavan työpäivän jälkeen. Mutta pian se unohtuu.

Kun pääsen kotiin, some imee minusta dopamiinit ja jaksamisen. Niin helposti me vietämme iltaa puhelin kädessämme, erillään toisistamme. Juuri kun olen lähettämässä vielä yhtä viestiä kavereilleni, kuulen televisiossa keskusteltavan siitä, miten nuorten ja erityisesti poikien epäempaattisuus on pitkälti aikuisten vika, ja miten koko yhteiskunta kärsii kun pojat syrjäytyvät. Eihän tämä näin voi mennä. Työnnyn ulos vesisateeseen ja pimeyteen, missä olo on sopivan syyllinen.

Nuoret tarvitsisivat lisää matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksia, mutta ennen kaikkea aikuisten kiinnostumista ja osallistumista. Vanhempien teoilla ja tekemättä jättämisillä on valtava merkitys. Itsekään en tee tarpeeksi.

Esimerkkien voimaa ei voi liikaa korostaa. Haluan nostaa esiin yhden. Monien tuntema rovaniemeläinen ”Tohtori”, Tri Nguyen, on tehnyt jo pitkään vapaaehtoistyötä frisbeegolfin ja tavallisten nuorten parissa. Hän on opetellut kielen, vetänyt lajikerhoja usean vuoden ajan, kuskannut nuoria kisoissa Etelä-Suomea myöten ja puhunut heille erityisesti hyvän käytöksen ja päihteettömyyden merkityksestä. Ilon ja positiivisuuden kautta. Tämä on yhteiskuntavastuun kantamista. Samaan aikaan frisbeegolf on noussut nuorten poikien keskuudessa erittäin harrastetuksi lajiksi, jossa luonnossa liikuttuja kilometrejä kertyy kuin huomaamatta. Mitä terveellisempää nuori voisi kokea? Kunpa mediakin puhuisi tavallisista suomalaisista pojista enemmän positiivisessa valossa, eikä vain silloin kun heistä on jotain ikävää uutisoitavaa.

Vanhempien välinen yhteisöllisyys nousi siellä avainasemaan, ja tulokset olivat erinomaisia.

Kun Islannissa havahduttiin vuonna 1998 nuorten pahoinvointiin, alettiin Reykjavikissa tehdä pitkäjänteistä ja viitseliästä työtä nuorten päihteidenkäytön ehkäisemiseksi. Kaupungissa luotiin yhteiset kotiintuloajat kaikille ja järjestettiin nuorille kaupungin tukemaa edullista harrastustoimintaa iltapäivisin. Syntyi niin sanottu Islannin malli. Vanhempien välinen yhteisöllisyys nousi siellä avainasemaan, ja tulokset olivat erinomaisia. Tätä mallia Suomessakin yritetään nyt seurata.

Otan haasteen vastaan. Lupaan touhuta omien poikieni kanssa ja jutella myös heidän kavereidensa kanssa tästä lähtien enemmän. Lupaan käydä heittämässä heidän kanssaan frisbeegolfkierroksen. Niin kauan kuin seura vielä kelpaa.

Toivottavasti nautit tästä kolumnista

Lapin Kansan tilauksella pääset lukemaan kaikki tuoreimmat ja kiinnostavimmat sisällöt heti.