Positiivinen asia ilmaston lämpenemisessä on pyöräkelien jatkuminen – olen siksi voinut seurata Rovaniemen Lainaanrantaan hiljalleen rakentuvaa tulvavallia. Kylkiäisenä urakkaan on saatu niin jalkamiehille kuin pyörällä liikkuvillekin erinomaiset ajokaistat.
Vallin kestävyyttä päästäneen testaamaan kevään tullen. Nähtäväksi jää, ovatko kaikki rakoset saatu siihen mennessä muurattua umpeen. Vedellä kun on tunnetusti notkea selkä ja se voi helposti tehdä kiekkokaukaloista tutun vanhanaikaisen.
Vaikka urakalla on ollut silmin nähden työllistävä vaikutus, eikä keskeneräistä työtä kannata moitiskella, eivät muurit ole missään kaunistuksia varsinkaan, jos se valmiina hallitsee kaupungin kauneinta maisemaa, eikä korkeanakaan juuri helpota Saarenkylän asukkaiden ahdistusta.
Mikäli sadanta isommusjokien valuma-alueella noudattaa vähänkään ennusteita, Saarenkylä tulee vielä kastumaan. Silloin puhutaan todella isoista rahoista – ja isolla äänellä myös laskun maksajista.
Muurin pitävyyttä ei olisi tarvinnut testata, jos ullivedet olisi aikanaan otettu kiinni jo Vuotoksella tai viimeistään Kemihaaroilla. Paljon rahaa ja painomustetta olisi silloin säästynyt, ja tulvavesillä olisi nyt kovasti käyttöä vihreää säätösähköä tuottamaan.
Tunnettua on, pääkaupunkilainen luonnonsuojelu ei useinkaan noudattele maalaisjärjen ääntä. Vihreän oikeuskanslerin pikkuvilpillä ja vielä vihreämpien ympäristöministerien avulla Vuotoksen rakentaminen saatiin torpattua ja alueen suot liitettyä Naturaan niiden luontoarvoja sen kummemmin tutkimatta.
Ilmaston lämpeneminen pakotti vihreätkin viimein kääntämään takkinsa ydinvoimakysymyksessä. Kemijoen ullivesien kanssa vihreän takin kääntäminen on jo auttamattomasti myöhäistä.