Varsinkin metsäalalla, mutta varmasti laajemmankin kansalaisjoukon piirissä, on odoteltu, syntyykö määritelmä vanhoille metsille.
Ikimetsä, koskematon metsä, aarniometsä, luonnontilainen metsä. Sopiva nimi on valittu sen mukaan, millainen mielikuva suojeltavaksi vaaditusta kohteesta on haluttu antaa.
Nimityksellä annettu mielikuva on ollut vahva, vaikka kyse on yleensä ollut mielipiteestä. Niin vahva, että metsäyhtiöt eivät ole uskaltaneet mennä lähellekään vanhan metsän nimityksen saanutta kohdetta.
Nyt määrittely on syntymässä ja enää vailla lopullista hyväksyntää. Mutta osa sidosryhmistä on jo sanonut, että ei käy.
Vanhan metsän määrittelyn syynä on EU:n biodiversiteettistrategia. Siinä todetaan, että jäsenmaiden on sitouduttava vanhojen ja luonnontilaisten metsien suojeluun.
EU-komissiolta tuli yleislinjaus, kansallisesti on määriteltävä, mitä se tarkoittaa. Siksi Petteri Orpon hallituksen ohjelmaan kirjoitettiin, että hallitus suojelee kansalliset kriteerit täyttävät valtion luonnontilaiset, vanhat metsät.
Brysselistä ei voida antaa tarkkoja ohjeita, kun jäsenmaiden metsät poikkeavat puulajien, kasvuolosuhteiden ja myös käyttöhistoriansa vuoksi valtavasti.
Työryhmä siis muodosti EU:n antamista lähtökohdista Suomeen sopivat vanhan metsän kriteerit. Ja vielä niin, että ne arvioitiin kasvillisuusvyöhykkeittäin. Arvio tehtiin kolmen kriteerin perusteella: puulaji, lahopuuston määrä ja puuston ikä. Niistä johdettiin suuntaa antavat raja-arvot.
Työryhmää on kritisoitu siitä, että se on valinnut valikoivasti kyseiset kolme kriteeriä ja jättänyt osan vanhojen metsien rakennepiirteistä huomiotta. Työryhmä taas puolustaa ehdotustaan: kun valitut kolme kriteeriä täyttyvät, täyttyvät muutkin.
Siis tieteeseen perustuva tutkijoiden työ, jota osa sidosryhmistä pitää ”poliittisiin ja taloudellisiin intresseihin” pohjautuvana.
Mitäpä muutakaan voi odottaa, kun metsien käytöstä yritetään sopia. Aina on joku taho, jonka mielestä yhteisesti sovittu ei käy.
Suomen luonnonsuojeluliitto, WWF, Greenpeace, Luontoliitto, Bird Life ja Natur och Miljö ovat jo ehtineet teilata työryhmän esitykset.
Niille ei käy kuin Suomen luontopaneelin laskelma, jonka mukaan suojelemattomia vanhoja metsiä on Etelä-Suomessa 404 000 hehtaaria ja Pohjois-Suomessa 407 000 hehtaaria.
Orpolle lähettämässään kirjeessä ne vaativat, että saamelaisalueella käynnistetään oma vanhojen metsien suojeluprosessi.
Luontojärjestöjen mielestä määrittelyssä pitää ottaa huomioon YK:n biodiversiteettisopimuksessa oleva Mo’otz Kuxtal-periaate. Se tarkoittaa, että saamelaiset alkuperäisväestönä saisivat oikeuden saamelaisalueella määritellä, minkä he katsovat vanhaksi metsäksi.
Se viimeistään tietäisi loppua Ylä-Lapin metsätaloudelle.
Kirjoittaja on toimittaja.