Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Vanha sanonta voi olla pian ahkerassa käytössä työmarkkinajärjestöissä, jotka valmistautuvat parhaillaan syksymmällä alkavaan työmarkkinakierrokseen. Siitä on ennakoitu erityisen vaikeaa ay-liikkeen ja Orpon hallituksen viime talven ja kevään otattelun jäljiltä.
Voittajana poliittisesta lakko-ottelusta selvinnyt hallitus löytänee edestään vihaisen, jopa kostonhimoisen ay-liikkeen vastaiskun. Laajat, poliittiset lakot eivät ole enää mahdollisia – ne on lailla kielletty – mutta normaalit, uusia työehtosopimuksia vauhdittavat lakot kuuluvat yhä ammattijärjestöjen taisteluvälineisiin ja ovat suurella todennäköisyydellä myös käytössä.
Ellei sitten Suomen talouden surkea tila saa osapuolia järkiinsä. Kasvu-uraa jo toistakymmentä vuotta etsinyt velka-Suomi ei välttämättä kestä toista peräkkäistä lakkotalvea.
Tuleva työministeri Matias Marttinen (kok.) on aloittanut rauhan tunnustelut ay-liikkeen suuntaan. Hänen on määrä korvata ay-väen inhoama Arto Satonen (kok.) viimeistään ensi keväänä. Kierrätys sovittiin jo hallitusta kootessa.
Marttinen on valinnut edeltäjäänsä nöyremmän linjan. Hän sanoo haluavansa pitää ay-liikkeeseen yhteyttä, luoda siihen luontevan yhteyden ja "ymmärtää paremmin palkansaajaliittojen tekemää työtä" (LK 20.8.). Aika näyttää, tarttuuko ay-liike ojennettuun käteen vai torjuuko se sen. Juuri nyt jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu todennäköisemmältä.
SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta on kertonut liiton tavoittelevan palkkoihin isoja korotuksia. Hänestä Suomen kustannuskilpailukyky on kunnossa ja palkankorotukset toisivat lisää kaivattua kotimaista kysyntää.
Lisäksi liittojen odotetaan vaativan lakeihin tehtyjä heikennyksiä takaisin työehtosopimuksiin. Tavoitteena on menetettyjen asemien vähintäänkin osittainen takaisin valtaus, mistä Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto on maininnut esimerkkeinä lomautusten ja irtisanomisten muutosturvan sekä paikallisen sopimisen kysymykset.
Hallituksella lienee kilpailukyvystä toinen näkemys – julkinen talous sakkaa ja Suomen työttömyys on euroalueen pahimpia – mikä tuskin kiinnostaa ay-liikettä. Se odottaa, että hallitus pysyy tällä kertaa tontillaan, eikä sekaannu palkkaneuvotteluihin.
Neuvottelukierros alkaa syyskuussa keskeisten vientiliittojen välillä. Aiemmin niiden sopimus määräsi palkankorotukset myös muilla aloilla, muttei välttämättä enää. Viimeksi kuntasektorin työntekijät saivat korkeammat korotukset. Hallitus haluaa estää tämän lainsäädännöllä, mutta sen ajama vientivetoinen palkkamalli on törmännyt palkansaajien vastustukseen.
Pelissä on koko sovittelujärjestelmä. Tilannetta pahentaa se, että osa palkansaajajärjestöistä katsoo vientivetoista mallia puolustaneen valtakunnansovittelijan olevan kiistassa työnantajien puolella.
Työmarkkinat ovat ennen näkemättömässä umpisolmussa. Sen avaaminen vaatisi sekä poliittisilta päättäjiltä että työmarkkinajohtajilta neuvottelutaitoja, joista ei ole näkynyt tähän mennessä minkäänlaisia merkkejä. Hedelmätön valtataistelu on jatkunut, vaikka tappiot ovat olleet molemmin puolin suuret.
Työmarkkinoilla tarvittaisiin kipeästi sopua – vanhan ajan malttia ja sopimisen taitoa. Jos kompromissikykyä ei talveen mennessä löydy, ikääntyvän Suomen tulevaisuus näyttää entistä synkemmältä. Työmarkkinaosapuolten onkin korkein aika tiedostaa se, etteivät niiden edut ole vastakkaiset, vaan yhtäläiset.
Viime talven poliittiset lakot maksoivat palkansaajajärjestöille miljoonia, mikä ei voi olla näkymättä liittojen lakkokassassa. Vastapuolen toiveissa lienee, että tyhjentynyt kassa estää isommat lakot tulevana syksynä. Toive voi olla turha, sillä ay-liikkeen osalta pelissä on enemmän kuin raha. Voidaan puhua kirjaimellisesti viimeisestä taistosta, joka saattaa ratkaista ammattiliittojen tulevaisuuden. Ay-liikkeellä on selkä seinää vasten. Toinen peräkkäinen valtataistelutappio tietäisi jo pitkään jatkuneen jäsenkadon jyrkkenemistä ja mahdollisesti työmarkkinamarginaaliin ajautumista.