Susi on yksi neljästä suurpedostamme. Se on lihansyöjä, joka tappaa riistaa ja kotieläimiä syödäkseen.
Äärimmäisessä tapauksessa riistan puuttuessa tai sairastuessaan susi voi käydä ihmisen kimppuun. Suomessa näin on tapahtunut 1800-luvulla, jolloin susi tappoi Varsinais-Suomessa kymmenessä vuodessa 21 ihmistä. Näin ei tarvitse, eikä saa tapahtua nykypäivänä sivistyneessä Suomessa.
Ihmisten pelko on luonnollinen, sillä susi tappaa syödäkseen. Tätä ei voi puheilla tai millään teoilla muuksi muuttaa. Eläinkin tarvitsee elääkseen vapaana luonnossa tai tarhassa ravintoa, susi siis lihaa.
Viranomaiset rauhoittelevat, ettei sutta tarvitse pelätä. Samalla he antavat ohjeita, kuinka ihmisten tulee toimia kohdatessaan suden luonnossa. Ei pidä ihmetellä, että ihmiset pelkäävät susia. Nykyeväin vaara, uhka, kotieläinvahingot ja pelko kasvavat.
Susikanta on räjähtänyt kasvuun myös lounaisessa Suomessa. Näköhavainnot ovat kasvaneet samassa suhteessa. Viranomaiset vähättelevät kumpaakin, kun eivät ole itse sitä havainneet betonibunkkereissaan. Vedotaan EU:n kielteisiin lausuntoihin, jotka suomalaiset ovat itse laatineet.
Tilanne voi rauhoittua esimerkiksi Ruotsin mallilla – sallitaan kannanhoidollinen metsästys. Metsästäjät, yli 300 000 suomalaista, haluavat tehdä sen korvauksetta, talkoilla. Ei laittomasti, vaan viranomaisten luvalla. Tämä olisi myös suden etu.
Jos nykykäytäntö ei ole oikein, ei se voi olla lakikaan. Omat ja kanssaihmisten paineet ovat johtaneet jo nyt luvattomiin kaatoihin. Suojelu- ja uhanalaishuumassa sudesta on tehty ihmistä tärkeämpi suojelukohde. Kokonaisuus on yksipuolisesti karsittu, historian opit on unohdettu.