Suomen ja Ruotsin välistä sotilaallista yhteistyötä on jo syvennetty monella tasolla. Yhteistyön tavoitteena on parantaa maiden puolustusvalmiuksia, mahdollistaa yhteinen operatiivinen toiminta ja edistää yhteisiä maanpuolustuksellisia etuja, mukaan lukien Itämeren alueen turvallisuustilanteen vahvistaminen. Tullessaan osaksi Naton puolustussuunnittelua Pohjoismaiden alueesta voisi muodostua yhtenäinen sotilasstrateginen kokonaisuus.
Siviilipuolustuksen osalta Ruotsin ja Suomen sisäministerit allekirjoittivat helmikuussa 2021 linjauksen yhteistyön syventämisestä. Kuukautta aiemmin lanseerattiin Hanaholmen-aloite, yhteinen kriisivalmiuskurssi, jonka presidentti SauliNiinistö kuvaili olevan ”...arvokas askel oikeaan suuntaan Ruotsin ja Suomen siviilikriisinvalmiuden kehittämisessä”. Kurssi luotiin Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun ja Suomen Turvallisuuskomitean yhteistyönä, ja osallistujat olivat valtiollisten ja alueellisten viranomaisten, kansalaisyhteiskunnan, ja elinkeinoelämän edustajia.
Hanaholmen-aloitteen ohjelmarakenne pohjautuu seitsemään siviilivalmiuden kulmakiveen, jotka Nato on määrittänyt erityisen tärkeiksi yhteiskunnan kriisinkestävyydelle. Niihin lukeutuvat energiahuolto, logistinen järjestelmä ja suurten väestöliikkeiden hallintavalmius.