Kaikissa kunnissa on korjausvelkaa ja julkisia rakennuksia korjausta odottamassa. Sote-uudistuksen jälkeen rakennuksia uhkaa jäädä entistä enemmän myös tyhjilleen, koska hyvinvointialueet suosivat omistamiaan rakennuksia ja keskittävät hoitopaikkoja.
Jo ennen hyvinvointialueiden tuloakin kunnissa on pyritty eroon vähälle käytölle jääneistä kiinteistöistä. Niistä osa on vanhoja ja suojelumerkinnällä varustettuja. Muuttotappioalueilla kaupat on saatettu solmia pilkkahintaan. Myyjä on säästynyt remontilta ja tyhjän rakennuksen lämmityskuluilta. Ostaja – yksityinen tai yritys – on iloinnut edullisista kaupoista ja suunnitellut rakennuksen muokkaamista vaikkapa matkailualalle.
Jonkun ajan kuluttua ostaja on saattanut huomata, ettei liiketoiminta lähdekään lentoon eivätkä rahat riitä pitämään suojellusta rakennuksesta huolta. Kohde on alkanut rapistua. Omaksi asuintaloksi ostetun kohteen kanssa näin ei niin helposti tapahdu.
Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell toivoi helmikuussa alan julkaisussa, että kuntien rakennusten korjauskierteestä päästäisiin ennakoivaan omaisuudenhoitoon. "Merkittävä osa kuntien varallisuudesta on kiinni rakennuksissa ja infrastruktuurissa. Siksi niiden suunnitelmallinen ylläpito ja huolto sekä oikein ajoitetut korjausinvestoinnit ovat myös kestävän kuntatalouden, toimivan arjen ja huoltovarmuuden kivijalkoja", Randell sanoi.
Randellin mielestä "tarvittavien korjausinvestointien panttaaminen on oman oksan sahaamista, joka näkyy suoraan rakennetun ympäristön ja infrastruktuurin kunnossa".
Toimitusjohtaja Randellin mietteet eivät liittyneet suojeltuihin rakennuksiin, mutta asia on sama. Ennakoiminen on etu etenkin, kun kiinteistöjen korjaamiseen ovat tuomassa painetta myös entistä haastavammiksi muuttuvat sääolot eli runsaat sateet ja helteet.
Onko järkevää lyödä laimin suojellun kohteen kunnostaminen? Ei ole, jos tutustuu tuoreeseen varsinaissuomalaiseen ennakkotapaukseen rakennussuojelun pitävyydestä.
Kemiönsaaren kunnassa Taalintehtaalla on noin satavuotias Övre Sabbels -niminen suojeltu rakennus, jonka omistaja, yksityishenkilö, jätti ränsistymään eikä piitannut korjauskehotuksista tai uhkasakoista. Varsinais-Suomen ely-keskus päätti korjauttaa rakennusta ilman omistajan suostumusta. Yli 90 000 euron korjauksella viime lokakuussa estettiin lisäviat. Lasku aiottiin lähettää kiinteistön omistajalle.
Kemiönsaaren kunta olisi vuosien varrella halunnut purkaa rakennuksen. Kunta oli valittanut Varsinais-Suomen ely-keskuksen suojelupäätöksestä sillä perusteella, että rakennus ei ole turvallinen ja että se on menettänyt suojeluarvonsa.
Turun hallinto-oikeus järjesti rakennuspaikalla katselmuksen. Se totesi, että rakennuksen asema maisemallisesti merkittävänä teollisuushistoriasta muistuttavana työväestön asuintalona ei ollut suojelupäätöksen tekemisen jälkeen muuttunut. Hallinto-oikeus hylkäsi kunnan valituksen marraskuussa 2023 ja katsoi, että ely-keskuksen suojelupäätös oli lainmukainen.
Hallinto-oikeuden mukaan kunnossapidon laiminlyönti tai rakennuspaikan turvallisuuspuutteet eivät olleet kunnan esittämän rakennussuojelun kumoamisperusteita. Siten kohde oli oikeuden mielestä merkittävä rakennus, ja sen suojelua piti jatkaa.
Seuraava valitusporras eli Korkein hallinto-oikeus ei antanut valituslupaa Kemiönsaaren kunnalle.
Ettei näin pitkälle tarvitsisi mennä, suojellun rakennuksen kunnostus kannattaa tehdä ajoissa niin rakennusperinteen säilyttämisen kuin kalliimpien ongelmien ennaltaehkäisemisen vuoksi.
Kun kunta tai vaikkapa Senaattikiinteistö myy suojelumerkinnällä varustetun rakennuksen yksityiselle, kunnan rakennusvalvontaviranomaisella on mahdollisuus velvoittaa kiinteistön omistaja korjaamaan rakennuksen kunnossapidon ja turvallisuuden laiminlyönnit.
Mikäli ostajalla on rahat loppu, huonoon kuntoon päässyt suojelurakennus voi palata kunnan tai kaupungin kukkarolle myöhemmin joko oikeussalin tai purkukustannusten takia.
Jos myyjän ei tarvitse vaatia rakennuksen ostajalta mitään takuita siitä, että tällä on varallisuutta ja tietotaitoa suojellun rakennuksen ylläpitoon, suojelumerkintä on liki kuollut kirjain. Entä jos kunta voisi periä "varausmaksun" suojelukohteen ostajalta samaan tapaan kuin uudesta tontista? Maksua ei palautettaisi, jos rakennuksen kunto laiminlyödään.