Monet muistavat kymmenen vuoden takaisen keskustelun, kun silloinen omistajaohjausministeri Heidi Hautala (vihr.) kysyi, onko Lapista tullut pohjolan Kongo. Hänen mielestä Lapin malmivaroja hyödyntämään tarvittaisiin ulkomaalaisten yhtiöiden sijaan lisää valtion omistusta.
Hautalan toive on jossain määrin toteutunut. Suomen Malminjalostuksella on kaivoshankkeiden osaomistusta ja onhan Lapissa myös Hannukainen Mining rakentamassa Ylläksen kupeeseen.
Vertaus tuli mieleeni kun elokuussa kerrottiin, että Pohjois-Ruotsin Bodeniin rakennettavan terästehtaan hiilivapaan teräksen raaka-aine, rautarikaste, rahdataan sinne Brasiliasta ja Kanadasta.
Eikö löydy lähempää? Katoavatko vain vähän hiilidioksidipäästöjä aiheuttavan vetypelkistyksen hyödyt valtameren yli puksuttavien rahtilaivojen piippujen savukaasuihin?
Bodenin vieressä sijaitsevat LKAB:n Kiirunan ja Jällivaaran rautakaivokset. H2 Green Steel-yhtiö neuvotteli LKAB:n kanssa rikastetoimituksista. Neuvottelut kariutuivat.
Syyksi sanottiin Bodeniin päätyvän malmiradan riittämätön kapasiteetti. Se olisi tullut suoraan H2 Green Steelin takapihalle. Ehkä silläkin oli merkitystä, että LKAB rakentaa Vattenfallin ja SSAB:n kanssa kilpailevaa hiilivapaan teräksen tuotantoa.
Olisiko jostain muualta, mutta lähempää kun Amazonin sademetsistä tai Labradorin niemimaalta Kanadasta saatavissa raaka-ainetta? Olisi kyllä, mutta ei sellaista määrää, mitä H2 Green Steel tarvitsee. Bodeniin tarvitaan jo 2026 kolme miljoonaa tonnia rautarikastetta.
Kaunis Ironilla on kaivos Pajalassa, josta nykytuotannolla saadaan vuodessa kaksi miljoonaa tonnia. Hannukainen Miningin hanke Kolarissa odottelee ympäristölupia. Parhaassa tapauksessa kahden miljoonan tonnin vuosituotanto alkaisi 2028.
Olen suhtautunut kriittisesti Hannukaisen kaivoshankkeeseen. Sen jätevesien Tornionjoelle aiheuttamat riskit ovat suuret ja ne pitää ehdottomasti ratkaista.
Nyt ajattelen, että eipä taida olla ekologisesti tai sosiaalisesti kestävää sekään, että rautarikaste rahdataan Euroopan terästehtaisiin Amazonin uumenista tai Kanadasta valtamerten takaa. Tuhannen kilometrin rautatie on rakennettu halkomaan maapallon keuhkoiksi kutsuttuja Amazonin sademetsiä, puhumattakaan alkuperäiskansojen maita ja kyliä.
Toinenkin peruste on tullut yhä tärkeämmäksi, EU:n raaka-aineomavaraisuus. Kun Kiina-riippuvuuden riskit on alettu ymmärtää, EU on rakentamassa uusia riippuvuuksia toiseen ilmansuuntaan. Euroopassa on paljon terästeollisuutta, mutta ei LKAB:n lisäksi merkittävää rikastetuotantoa.
Kuka takaa, että raaka-ainetta saadaan valtamerten takaisilta kaivoksilta katkeamatta Euroopan terästeollisuuden tarpeisiin, kun miekkoja aletaan hioa muuallakin kun Ukrainassa?
Kirjoittaja on toimittaja.