Tämä juttu lähtee kaukaa. Matkustin helmikuussa 2016 festaroimaan Huippuvuorille, Longyearbyeniin. Aloin oirehtia jo alkumetreillä. Lopullisen diagnoosin sain paikallisilta reissun viime hetkillä – minulla oli kuulemma kaikki Huippuvuorten kuumeen oireet. Olin lumoutunut ja paikkasidonnaisessa kokemuskoukussa. ”Tulet takaisin viikossa”, sanoi hotellin työntekijä. En ole vielä palannut, mutta ajattelen Huippuvuoria. Usein.
Taudin eri muoto, keskiyön auringon filmihulluus, taitaa jyllätä asteen verran etelämpänä. Kun koronapandemia perui monen muun asian ohella suurimman osan kuluvan kesän isoista yleisötapahtumista, päätti perinteikäs Sodankylän elokuvajuhlat harpata hurjan digiloikan Suomen ensimmäiseksi varsinaiseksi online-elokuvafestivaaliksi.
Moni saattoi pyöritellä silmiään: ei kai yöttömässä Lapin kesäyössä ympärivuorokautisesti pyörivän konseptin kelaa pysty noin vain adaptoimaan bittimuotoon? Yksinkertainen vastaus on ei; mutta se ei tainnut olla tarkoituskaan.