pääkirjoitus: Sodan pelko on turha, Venäjä ei ole hyök­kää­mäs­sä Suomeen

kolumni: Pes­si­mis­ti tietää, että kesä meni jo – on jo aika stres­sa­ta tulevaa talvea

Simossa tiukka linja ra­joi­tus­ten suhteen

Maksniemen koulun liikuntasalin on suljettu 23.1. saakka.
Maksniemen koulun liikuntasalin on suljettu 23.1. saakka.
Kuva: Pentti Vuosaari

Lapin aluehallintovirasto päätti maanantaina, että se ei rajoita lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Simossa päätettiin toisin. Valmiusjohtoryhmä päätti muun muassa, että kaikki kuntosalit, nuorisotilat ja sisäliikuntatilat suljetaan. Myös lasten ja nuorten kerhotoiminta keskeytetään. Rajoitukset kestävät 23.1. saakka.

Valmiusryhmä teki oman päätöksensä hallituksen ohjeistuksen mukaan. Hallitus suositteli koronavirusepidemian hillitsemiseksi lasten ja nuorten harrastustoiminnan keskeyttämistä.

Simossa päätös rajoituksista tehtiin maanantain aamupäivällä ja avin tiedote tuli julki iltapäivällä.

– Syksyllä  meillä ei ollut rajoituksia päällä, mutta nyt elämme tartuntojen osalta kriittistä aikaa. Puntaroimme tilannetta ja päädyimme ottamaan rajoitukset käyttöön terveysturvallisuuden vuoksi vajaaksi kahdeksi viikoksi. Tämä ei ole kohtuuton ratkaisu lapsia ja nuoria kohtaan, vaan osa kokonaisuutta tartuntojen hillitsemiseksi, Simon kunnanjohtaja Vivi Marttila kertoi.

Simon Kirin pesäpallojaoston puheenjohtaja Matti Enbuske odotti, että kunnassa odotetaan avin päätöstä ennen kuin Simossa tehdään omaratkaisu rajoitusten suhteen.

– Yleinen näkemys on, että nuorten harrastustoimintaa ei rajoitettaisi. Luonnollisesti minua harmittaa nuorten pesäpalloilijoiden puolesta salien sulkeminen. Toivottavasti rajoitukset jäävät kahteen viikkoon. Toisaalta ymmärrän, että täällä halutaan olla varovaisia koronan leviämisen suhteen, Enbuske kertoi.

Kirissä on kokemusta jo viime talvelta, miten harjoitukset järjestetään korona-aikana.

– Ei harjoituksista lähtenyt yhtään tartuntaa liikkeelle. Seuratoiminnan kannalta olisi toivottavaa, että alueen kunnilla olisi yhdenmukainen linja liikuntatilojen käytön osalta, varsinkin kun kyse on naapurikunnista. Avin linjaukset pitäisi ottaa yhdenmukaisesti käyttöön, ettei syntyisi tällaisia erikoisia osin ristiriitaisia tilanteita, Matti Enbuske toivoo.

Simon valmiustyöryhmä päätti, että kunnan kokoustiloja ei anneta ulkopuolisten käyttöön rajoitusten aikana. Kunnantalolla järjestetään aluevaalien ennakkoäänestys 12.-18.1.

– Ennakkoäänestys ei ole yleisötilaisuus, joten se järjestetään alkuperäisen suunnitelman mukaan, Vivi Marttila  sanoo.

Länsi-Pohjan alueen epidemiatilanne on leviämisvaiheessa.  Viikolla yksi Meri-Lapissa todettiin 300 uutta koronatapausta. Sairaalahoidon tarve on pysynyt aiemmalla tasolla.