Kun luottamusta ei ole, sen varaan ei voi rakentaa. Juuri näin asiat ovat Suomen työmarkkinoilla, missä sekä työreformejaan edistävä hallitus että sitä peesaavat työnantajajärjestöt ovat monissa, keskeisissä asioissa eri linjoilla työntekijäjärjestöjen kanssa.
Hyvä esimerkki tulehtuneesta tilanteesta on palkkamalli, jota Petteri Orpon (kok.) hallitus ajaa työministeri Arto Satosen (kok.) johdolla. Tavoitteena on, että vientivetoinen eli niin kutsuttu Ruotsin malli valmistuu ennen seuraavaa työmarkkinakierrosta, joka alkaa ensi vuonna. Esimerkiksi teknologiateollisuuden työntekijöiden työehtosopimus päättyy marraskuussa 2024.
Satonen kutsui työmarkkinaosapuolet seminaariin, missä hän kertoi, että Ruotsin malli siirtyy "lausuntokierrokselle" työmarkkinaosapuolille (LK 9.11.). Aikaa ministeri antoi kaksi kuukautta.
"Mikäli työmarkkinajärjestöt eivät löydä yhteistä näkemystä mallista, hallitus etenee valmistelussaan hallitusohjelmakirjauksen pohjalta", Satonen totesi ja tarkoitti lakia, joka estäisi palkantarkastusten yleisen linjan ylittämisen valtakunnansovittelijan tai sovittelulautakunnan toimesta annettavalla sovintoehdotuksella.
Työntekijäjärjestöissä "lausuntokierros" nähdään hallituksen sanelupolitiikan jatkeena. Työreformit ovat jo johtaneet poliittisiin lakkoihin.
Vientivetoinen malli, missä vientialoille sovitut prosentit määrittelevät muidenkin alojen palkankorotukset, repii työntekijäjärjestöjä myös sisältä päin. Ruotsin mallia vastustetaan opettajien OAJ:ssa, hoitajaliitoissa ja JHL:ssa, kun moni teollisuuden alan liitto kannattaa mallia.
Hallitus on hakenut tiiviisti työmarkkinaoppia Ruotsista, missä vientivetoinen palkkaneuvottelujärjestelmä – industriavtalet eli teollisuussopimus – on ollut käytössä 1990-luvulta lähtien. Siinä kilpailulle alttiit vientiteollisuusalat määrittävät palkankorotusvaran (märket), jota muilla aloilla ei ylitetä. Märketistä voidaan poiketa, mutta se vaatii tiettyjen edellytysten täyttymistä. Malli on osoittautunut toimivaksi ja on suurin syy siihen, että Ruotsin työmarkkinoilla vallitsee rauha ja luottamus.
Ruotsin malli syntyi aikoinaan maan työmarkkinaosapuolten neuvottelujen tuloksena, ei hallituksen toimesta. Neuvotteluja käytiin tilanteessa, missä Ruotsissa oli runsaasti työtaisteluja. Työnantaja- ja -tekijäjärjestöjen väliltä puuttui luottamus samaan tapaan kuin nyt Suomessa.
Göran Perssonin johtama demarihallitus painosti, muttei pakottanut osapuolia sopuun, ja tulosta syntyi – tosin järjestelmän kehittyminen tyydyttävästä hyväksi vei vielä 15 vuotta (HS 9.11.).
Suomen hallituksen kannattaisi ottaa Ruotsista mallia myös tässä asiassa. Pakottamalla syntyy harvoin mitään pysyvää, mutta sillä voidaan tulehduttaa työmarkkinakenttä hamaan tulevaisuuteen.
P.S.
Ruotsin työelämä on tunnettu möte- eli kokouskulttuuristaan. Siinä suunnilleen kaikkea päätöksentekoa – isoimmasta pienempään – edeltää perusteellinen diskuteeraus eli keskustelu, johon osallistuvat kaikki osapuolet ja usein myös osattomat. Suomessa on ollut tapana pilkata ruotsalaisia kyseisistä kokoontumisista, joihin mahtuu usein myös nisukahvittelua ja vapaata rupattelua. Ne on nähty tällä puolen rajaa jopa merkkinä huonosta päätöksentekokyvystä. Nyt voisi olla sopiva hetki päivittää Ruotsi-asenteitamme tältä(kin) osin.