Vielä kolmisenkymmentä vuotta sitten Jokkavaaran rinne, lähinnä Rovaniemeä, oli poikkeuksellisen kaunista, kuivaa kangasmaata. Helppokulkuista maastoa pienimmillekin kulkijoille tutkia metsän ihmeitä.
Soranottopaikka oli jo aikaa sitten lohkaissut toisen puolen vaarasta, mutta luonnonvarainen puolikas toi iloa Sierijärven rannan mökkiläisille ja syksyisin runsaalle joukolle muualta tulleita sienestäjiä.
Nykyään tällä Jokkavaaran laella ei enää nähdä sienestäjiä, eihän siellä ole enää vuosiin kasvanut kuivassa mäntymetsässä viihtyviä sieniä. Porot kuuluvat Jokkavaaraan, mutta porojen talviruokintapaikka mökkitien varrella ei ole kaunista katseltavaa. Ruokinta on lannoittanut karun vaaran rinteen niin, että siellä kasvaa monenlaista puskaa vahvan maan vihreitä kasveja.
Ymmärrän, että poronhoitajat kaipaavat talviruokintapaikkoja karjalleen, mutta en ymmärrä, miksi sellainen piti perustaa niin kauniille paikalle ja kulkureittien tuntumaan. Sitäkään en ymmärrä, ettei paikkaa koskaan siivojt, vaan heinäpaalit jätetään vaaran päälle mätänemään. Kukaan metsätiellä kulkija ei voi välttyä näkemästä ”navetan takapihaa”.
Menneenä kesänä Rovaniemen kaupunki viimeisteli alueen avohakkaamalla puuston tien laitaan saakka. Metsänhoidosta en mitään tiedä, mutta tulipa rumaa jälkeä. Vie vuosia ennen kuin hakkuujätteet maatuvat ja vuosikymmeniä ennen kuin männyn seuralaisena viihtyvät sienet palaavat tuolle kaistaleelle.
Kaupunki omistaa Jokkavaaran kupeessa vain kapean kaistaleen metsää, jossa tuo poronhoitajien keidaskin sijaitsee. Metsien hakkuista ja hiilinieluista on kirjoitettu paljon, mutta metsillä on muutakin arvoa lähellä asutusta ja kesäasutusta.
Tuolla kaistaleella on arvokkaita muinaismuistokohteita, joita tässäkin hakkuussa kunnioitettiin. Puita ei liioin kaadettu porojen talviruokintapaikan läheltä. Niinpä sitten piti hakata metsä paljaaksi aivan tien vierestä.
Olisiko kaupunki voinut arvostaa myös vähäisiä veronmaksajiaan jättämällä metsäkaistaleen hakkaamatta?