Tilaajille

Ro­va­nie­men kylien asuk­kaat kokevat jää­vän­sä yksin ja heit­teil­le, osoit­taa väi­tös­kir­ja – "Suurin osa ajat­te­li, että kun­ta­lii­tok­sel­la on enemmän huonoja kuin myön­tei­siä puolia"

Väitöskirja osoittaa kyläläisten vieraantuneen Rovaniemen päätöksenteosta kuntaliitoksen jälkeen.

Ihmiset viihtyvät kylillä ja pitävät toisistaan huolta, vaikka kokevatkin kasvavaa syrjäytymistä, Pirjo Oinas kertoo.
Ihmiset viihtyvät kylillä ja pitävät toisistaan huolta, vaikka kokevatkin kasvavaa syrjäytymistä, Pirjo Oinas kertoo.
Kuva: Pekka Aho

Kyläläisten ääni kuuluu vuosi vuodelta vaimeammin. Vaikka kylien asukkaat äänestävät muita kuntalaisia innokkaammin, heillä on kasvava tunne, etteivät he pysty vaikuttamaan millään tavalla Rovaniemen kaupungin päätöksentekoon. Kyläläiset kokevat jäävänsä täysin yksin.

Näin kuvaa Rovaniemen kylien asukkaiden tuntoja saarenkyläläinen Pirjo Oinas väitöskirjassaan, joka tarkastettiin Lapin yliopistossa joulukuun puolivälissä. Väitöskirja on pitkän ja polveilevan työn tulos.