Kommentti
Koronajäljityksen kyykkäämisestä on puhuttu jo viikkoja. Helsingissä altistuneiden jäljittämisestä ja karanteeniin asettamisesta pitkälti luovuttiin noin viikko sitten, koska nämä toimet olivat menettäneet viiveiden vuoksi vaikuttavuutensa.
Nyt Rovaniemellä aletaan olla samassa tilanteessa. Omakohtainen esimerkki viime viikolta.
Kaksi lapsistamme altistui tiistaina koronavirukselle. Saimme tiedon samana iltana tuttavalta, jonka luona lapset olivat vierailleet.
Tuttava oli tehnyt lievien oireiden vuoksi kotitestin ja saanut positiivisen tuloksen.