Irtisanomisten vaara: Laphan hen­ki­lös­töä kos­ke­vat yt-neu­vot­te­lut alkavat tors­tai­na

Mainos: Jakajaksi Kaleva Mediaan - tutustu ja hae tästä

Kolumni

Ra­port­ti län­si­naa­pu­ris­ta – mitä jos kaikki me­nee­kin hyvin?

Rajaseudulla kasvanut kolumnisti on etääntynyt ruotsalaisuudesta Rovaniemellä. Ajomatka halki Ruotsin herätti ajatuksia länsinaapureiden elämänkatsomuksesta.

Henri Anundi on Uuden Rovaniemen kolumnisti ja on kahden pienen lapsen isä, joka lepäilee rovaniemeläisessä mainostoimistossa arkisin.
Henri Anundi on Uuden Rovaniemen kolumnisti ja on kahden pienen lapsen isä, joka lepäilee rovaniemeläisessä mainostoimistossa arkisin.

Olen kasvanut Torniossa ja Haaparannalla, minkä myötä en osaa pitää ruotsalaisuutta ja kaksikielisyyttä eksoottisina asioina. Kun aikoinaan muutin Rovaniemelle, sain huomata, että ruotsalaiset eivät sisämaassa ole sen tutumpaa porukkaa kuin vaikkapa saksalaiset tai sveitsiläiset. Lyyleo ja Yymeo ovat täällä nimeltään Luulaja ja Uumaja.

Kesäloman perhereissu suuntautui tänä vuonna Göteborgiin sukuloimaan. Automatka yhteen suuntaan oli piirua vaille puolitoista tuhatta kilometriä ja parilla pidemmällä pysähdyksellä kesti 21 tuntia. Perillä maistui suihku.

Pohjois-Ruotsissa suomalaisuus on tuttu asia, ja suurella osalla ihmisistä on jonkinlainen yhteys Suomeen. Etelämmässä niin ei ole, vaikka tilastojen mukaan Ruotsissa asuu noin 700 000 suomalaistaustaista henkilöä. Perussvenssonille Suomi vaikuttaa olevan yhtä läheinen kuin Islanti tai Grönlanti. Putlerin hyökkäyksen jälkeen tosin olemme se jämäkkä suojakilpi, joka piti hirviön loitolla edellisenkin kerran.

Kun ruotsalainen kohtaa ihmisen, se avaa suunsa. Ovat vissiin eurooppalaisia.

Ruotsalainen ei rakenna huoltoasemaa ison tien varteen, vaan pikkutielle siihen lähelle. En tajua miksi. Asemalla myydään vielä enemmän sokeria kuin Suomessa, kahvi on pahempaa ja vessat sotkuisempia. Tienvarsikyltit ovat kuitenkin mielikuvituksellisempia kuin Suomessa.

Kaupungissa ruotsalaisella on linna, mukulakivitori ja vanha raatihuone. Sodittu on viimeksi reilu parisataa vuotta sitten, eikä silloinkaan oikeastaan omalla maaperällä. Sliipattuja puistoja ja viehättäviä kanaaleja on kylässä jos toisessakin. Oikein kiva, polttamaton miljöö.

Kun ruotsalainen kohtaa ihmisen, se avaa suunsa. Ovat vissiin eurooppalaisia.

Ruotsalainen uskoo siihen, että kaikki menee hyvin. Vaikka ajat ovat kovemmat, joka toinen ajaa uudella sähköautolla hymy huulilla. Lähiössä palaa, mutta keskiluokka purjehtii, syö rapuja ja suunnittelee tulevaa huolettomana kuin Peppi Pitkätossu. ”Tänäänkin tosiaan on onnenpäiväni”, kiteytti pisamanaamainen tyttö kansankodin elämänkatsomuksen.

Tapasin ruotsalaisen, joka työskentelee vain viikonloppuisin, nauttii täyttä palkkaa ja asuu asunnossa, jossa on uima-allas. Ja muut ovat onnellisia hänen puolestaan.

Lienee sanomattakin selvää, että silloin tällöin hän ottaa viikonlopun vapaaksi. Muutenhan sitä jäisi kaikesta kivasta paitsi.

Onneksi lapset eivät vertaile. Serkuksilla ei ole yhteistä kieltä, mutta leikistä toiseen liikutaan kuin paita ja peppu. Autossa pitää saada istua juuri sen suosikkiserkun vieressä. Mikäli kielimuuri aiheuttaa tenkkapoon, pierutyyny naurattaa molemmin puolin.

Toivottavasti nautit tästä kolumnista

Lapin Kansan tilauksella pääset lukemaan kaikki tuoreimmat ja kiinnostavimmat sisällöt heti.