Ruotsin viranomaiset pelkäävät, että Northvoltin valtavan akkutehtaan työmaasta on muodostumassa koronalinko, joka levittää viruksen ärhäkkää brittimuunnosta ympäri Pohjois-Ruotsia.
Ruotsin yleisradion SVT:n mukaan viimeisen kahden viikon aikana on löytynyt sata tartuntaa, joilla on kytkös Northvoltiin. Tartunnoista kaksikymmentä on tähän mennessä todettu brittimuunnoksen aiheuttamiksi.
Työmaalla on testattu lähes 1200 ihmistä koronan vasta-aineiden löytämiseksi. Tulosten perusteella näyttää siltä, että joka kahdeskymmenes ihminen työmaalla on sairastanut koronan.
Northvoltin työmaan tilanne muistuttaa viranomaisten mielestä Jällivaaran viimevuotista epidemiaa.