Yhteisöpedagogi Osku Timosen alkoholinkäyttö liittyy vahvasti sosiaalisiin tilanteisiin, joissa tavoitteena ei ole humaltuminen, vaan rentoutuminen ja ajanvietto kavereiden kanssa.
– Viini, lonkero ja olut ovat suosikkijuomiani. Käyn kavereiden kanssa syömässä, istumassa iltaa ja maistelemassa oluita tai viinejä. On kiva kokeilla erilaisia makuja ja testata valikoimia.
Timosella, 38, on lievä CP-vamma. Hän kertoo käyttävänsä alkoholia kohtuudella, mutta kertoo kohdanneensa ennakkoluuloja vammansa vuoksi. Hän sanoo, että ihmisen muut ominaisuudet jäävät helposti vamman varjoon.
Olut maistuu esimerkiksi saunan jälkeen tai jääkiekkomatsia katsoessa.