
Valtatie 21 osoittautui rekkalaskennassa yhdeksi Suomen kansainvälisimmistä teistä. Kuljettajiksi opiskelevat Johanna Riikonen ja Jenni Könönen ammattiopisto Lappiasta viettivät yhden opiskelupäivän Pellossa laskien pohjoiseen menevää liikennettä. Ensimmäisen puolen tunnin aikana kaavakkeeseen kirjattiin kolme suomalaista ja kaksi ulkomaalaista ajoneuvoa.