Muistan sen kuin eilisen. Olin seitsemän, ja halusin alkaa pelaamaan jalkapalloa. Tyttöjen futistreenit järjestettiin tuolloin kaupungin toisella puolen, poikien treenit taas ihan kotikulmillamme.
Autoa ei käytetty turhaan. Jos poikien treeneihin on seitsemänsataa metriä ja tyttöjen treeneihin seitsemän kilometriä, saatat arvata, kumpiin harjoituksiin päädyin.
Minua nolotti. Vastaanotto ensimmäisissä treeneissä ei ollut kovinkaan kummoinen. Poikia häiritsi ajatus siitä, että heidän pelikentällään pelasi yksi pieni tyttö.
Jokainen pallon kuljetukseni ja syöttöni oli suurennuslasin alla.