Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Rakennetaanko Lappiin lopulta yhtään kiinalaista sellutehdasta?

Ex-ministeri Carl Haglund oli Kaidin Kemin tehtaan keulakuva hankkeen alkuvaiheessa.
Ex-ministeri Carl Haglund oli Kaidin Kemin tehtaan keulakuva hankkeen alkuvaiheessa.
Kuva: Nina Susi

Kiinalaisen Kaidin Kemin biojalostamo on ollut jo pitkään vastatuulessa. Nyt näyttää vahvasti siltä, että hanke on pysähtynyt. Kemin kaupunki on yrittänyt saada yhtiön aikeista tietoa – tuloksetta (LK 16.11.). Pysähtyneisyyden ajan taustalla ovat hankevetäjä Kaidi Finlandin emoyhtiön Sunshine Kaidi New Energy Groupin pitkään jatkuneet talousvaikeudet ja -epäselvyydet. Yhtiö on raskaasti tappiollinen ja sen keskeistä taustahahmoa Chen Yilongia epäillään Kiinassa taloudellisista väärinkäytöksistä. Chen on Kaidi Finlandin hallituksen puheenjohtaja. Vaikka Kaidi Finlandin toimitusjohtajan Pekka Viljakaisen mukaan hanketta "ei ole missään nimessä haudattu", harvassa taitavat olla ne, jotka uskovat Kaidin biojalostamon joskus nousevan Kemiin.

Jos Kaidin hanke kaatuu, kaatuvat myös merilappilaisten toiveet sadoista uusista työpaikoista, ellei sitten joku osta lähes valmista biojalostamosuunnitelmaa. Tehtaan rakentamatta jättäminen olisi takaisku paikallisille, mutta helpotusta sen kestämiseen tuo kotimaisen Metsä Groupin suunnitelma rakentaa Kemin Pajusaareen uusi biotuotetehdas. Yhtiö on aloittanut hankesuunnittelun ja investointipäätöstä odotetaan ensi kesälle. Polar Kingiksi ristitty tehdas maksaisi 1,5 miljardia euroa ja olisi Euroopan kaikkien aikojen suurin metsäteollisuusinvestointi.