Orpo myön­tää: Bud­jet­ti­pää­tös­ten vai­ku­tus jul­ki­seen ta­lou­teen hieman mii­nuk­sel­la ensi vuonna

Oppositio ryöpytti hallitusta budjettivaikutuksista syksyn ensimmäisellä kyselytunnilla.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo, että kaikki toimet, joita hallitus on tehnyt tällä vaalikaudella, vahvistavat julkisen talouden rahoitusasemaa nettona ensi vuonna 3,1 miljardia euroa.

– Budjetin jälkeen pelkästään ensi vuotta katsoen se on suhteellisen neutraali, hieman miinuksella, hän myönsi torstaina.

Orpo puhui eduskunnan syysistuntokauden ensimmäisellä suullisella kyselytunnilla. Oppositio ryöpytti hallitusta budjettiriihen päätösten vaikutuksista julkiseen talouteen.

Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä kertoi Ylelle keskiviikkona, että koko julkisen talouden osalta hallituksen tekemät toimet heikentävät tilannetta ensi vuonna noin 0,35 miljardilla eurolla, kun otetaan huomioon myös muutokset sosiaaliturvarahastoissa.

– Kaikkien niiden lupausten ja puheiden jälkeen hallitus todella viimeiseksi budjetikseen esittää toimia, joilla heikennetään julkista taloutta. Kyllähän tämä aika paljon siitä saarnaamisen uskottavuudesta vie pois, jota te olette koko kautenne harrastaneet, kritisoi SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen.

SDP tivasi hallituksesta kantaa valtiovarainministeriön antamaan arvioon.

Purra: On myös menojen lisäyksiä

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) sanoi, että ensi vuoden budjetissa säästöjen kokonaismäärä lähentelee viittä miljardia euroa.

– Mutta kyllä, siellä on myös menojen lisäyksiä. Kaikkein suurimpina ovat veronkevennykset, joita ensi vuodelle tulee merkittävästi sekä yrittämisen että työn verotuksen puolelle.

Purra sanoi, että sen lisäksi budjetissa on muun muassa määräaikaisia menolisäyksiä, jotka vaikuttavat nettosopeutuksen määrään huomattavasti.

– Kuten lähes miljardi investointiohjelman menoja ja toisaalta Ukrainan tukea. Nämä ovat kaikista oleellisimmat osa-alueet, jotka lisäävät menoja, hän sanoi.

Orpon antamassa luvussa on sisällä myös toimet, jotka lisäävät menoja tai vähentävät tuloja. Sen vuoksi luku poikkeaa Purran antamasta.

Mainos
Lapin Kansan pelit

Pelaa Lapin Kansan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä