Pelastaja: Nuorena Sakke Py­hä­jär­vi ajat­te­li ole­van­sa kuo­le­ma­ton, mutta omien lasten syntymä pani pe­las­ta­jan arvot uu­sik­si: "Meillä jo­kai­sel­la on antaa vain se sata pro­sent­tia"

jääkiekko: "O­li­vat­han nuo rajut lu­ke­mat" – Ro­va­nie­men Kiekko murs­ka­si Kiek­ko-Van­taan jouk­kuei­den toi­ses­sa koh­taa­mi­ses­sa

Pääkirjoitus : Pe­rus­suo­ma­lai­set ei ole luo­pu­nut EU-ero­haa­veis­taan – se on yl­lät­tä­vää ti­lan­tees­sa, missä Suomen erosta hyö­tyi­si vain hyök­käys­so­taa käyvä Venäjä

Kolumni
Tilaajille

Oman elämän ää­ni­rai­ta tekee elä­mi­ses­tä ilman mu­siik­kia vaikeaa

Olen miettinyt viime aikoina paljon omaa suhdettani musiikkiin. Vaikka en osaa soittaa mitään, tai ole yrityksistä huolimatta erityisen hyvä laulaja, musiikki on ollut mukana elämäni jokaisessa vaiheessa. Minulla on aina ollut jokaiseen hetkeen sopiva soittolista ja vuodenaikaan sopiva oman elämäni soundtrack. Kun astun ulos kotiovesta, käyn ruokakaupassa tai istun bussissa, kuuntelen aina musiikkia. Tällaisten asioiden hoitaminen hiljaisuudessa tuntuu kummalliselta.

Olenkin alkanut pohtia sitä, voiko jatkuvalla musiikkiin uppoutumisella olla myös negatiivisia puolia. Huomaan esimerkiksi aina syksyn pimentyessä, että soittolistani muuttuvat synkeän melankolisiksi. Jos olen surullinen, en yritä piristää itseäni pirteällä musiikilla, vaan päinvastoin nojaan tunteeseen ja otan siitä musiikin avulla kaiken irti.

Lue Digiä 1 kk _vain 1 €_

Tilauksella pääset lukemaan rajoituksetta tämän ja muita kiinnostavia artikkeleita, voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.