Olen miettinyt viime aikoina paljon omaa suhdettani musiikkiin. Vaikka en osaa soittaa mitään, tai ole yrityksistä huolimatta erityisen hyvä laulaja, musiikki on ollut mukana elämäni jokaisessa vaiheessa. Minulla on aina ollut jokaiseen hetkeen sopiva soittolista ja vuodenaikaan sopiva oman elämäni soundtrack. Kun astun ulos kotiovesta, käyn ruokakaupassa tai istun bussissa, kuuntelen aina musiikkia. Tällaisten asioiden hoitaminen hiljaisuudessa tuntuu kummalliselta.

Olenkin alkanut pohtia sitä, voiko jatkuvalla musiikkiin uppoutumisella olla myös negatiivisia puolia. Huomaan esimerkiksi aina syksyn pimentyessä, että soittolistani muuttuvat synkeän melankolisiksi. Jos olen surullinen, en yritä piristää itseäni pirteällä musiikilla, vaan päinvastoin nojaan tunteeseen ja otan siitä musiikin avulla kaiken irti.