Suomessa demokraattisten oikeuksin laajentaminen ja niiden ylläpito on maailmanluokan ykköstavoite. Suomalaisten pitää olla tasa-arvoisia lakien, oikeuksien, etuuksien ja myös velvollisuuksien suhteen.
Valitettavasti minulla on tunne, etten ole enää tasa-arvoinen kansalainen kaikessa suhteessa. Onkohan demokratian ja tasa-arvon tavoittelussa menty laidan yli? Liian monessa asiassa tunnen olevani vähemmistödiktatuurin vaikutusten alla.
Erilaisille vähemmistöille on annettu oikeuksia ilman vastaavia velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan. Kuka ne maksaa? Kaikki muut.
Tämä näkyy jo suomalaisten verotuksessa, sekä valtion että kuntien talouksissa, samoin sotessa.
Tasa-arvon puute näkyy myös sananvapaudessa ja mielipiteen ilmaisussa. On suorastaan rikollista vaatia samoja oikeuksia kuin jollakin vähemmistöllä. Tästä syystä minäkään en uskalla tuoda julki lukuisia epäkohtia tai esimerkkejä, joita koen kohtaavani päivittäin.
Tasa-arvon vaatimista ei pidä sekoittaa rasismiin. Rasismi on toisen alistamista omaan tahtoon tai rikollista hyväksikäyttöä, jota ei pidä suvaita.
Mielestäni suomalaisessa yhteiskunnassa tulee käydä rakentava keskustelu demokratian palauttamiseksi kaikille suomalaisille yhteiskunnallisesta asemasta ,sukupuolesta tai asuinpaikasta riippumatta. Myös sananvapautta ja mielipiteen ilmaisua on tarkasteltava siten, että mahdollistetaan uuden kehittyvän yhteiskunnan rakentaminen.
Samalla tulee tarkentaa vähemmistöön kuulumista. Se on täysin hunningolla. Ei tiedä, vaikka minäkin kuulun johonkin vähemmistöön – ainakin toisinajattelijoihin.