Ottaako päähän kun ihmisillä ei ole enää käytöstapoja? Eivätkö ne tajua kaupunkisuunnittelustakaan mitään? Itsekö tässä pitää kaikki taas hoitaa? Suomalainen on oppinut repimään pelihousunsa ja tuomaan julki tuohtumustaan. Nyt puhuu ideologisesti työtön Ossi! Iljettävä temppu oli liikaa! Some raivostui!
Klikkiotsikot ovat alkaneet viime aikoina keulia ja kaivaa enemmän verta nenästä. Tuntuu siltä, että media vääntää kansalaisten sanomisia kiukkuisiksi monologeiksi, joissa korostetaan pahastumista ja valitettavasti myös vihaa. Se myy. Mutta tarvitsemmeko me elämäämme todella tällaista pikkusieluista nillitystä?
Sosiaalisen median myötä närkästymisen idea on räjähtänyt silmille. Kun pienikin harmitus iskee nykyihmiseen, sormet etsiytyvät herkästi somenapeille. Tuohtumus pärähtää eetteriin. Tylyttävä viesti, jolla saa helposti huomiota. Tuttavat ja tuntemattomat paijaavat meitä sitten peukuttamalla. Päivän hyvä työ tehty! Jos joku erehtyy kysymään närkästyjältä hieman perusteluita, mikä asiassa tarkkaan ottaen hiertää, hän joutuu keskelle henkisen loukkaantumisen kierrettä, josta ei selviä ehjänä ulos kukaan. Tämä on somen todellinen ongelma. Yksinhuutelun kulttuuri, missä keskustelu on vaikeaa ja kuplaantuminen vain voimistuu.
Hikeentyvätkö tietyt tyypit sitten muita herkemmin? Keitä he ovat? Itsesuojeluvaistoani uhmaten olen pohtinut, että voisiko ilmiö olla enemmän suurten kaupunkien vitsaus. Ruuhkat ovat raastavia, aikataulut aina tiukat ja potentiaalisia hermostumisen kohteita löytyy niin paljon enemmän. Eihän pohjoisessa kannata rähjätä sääskille räkkäaikaan. Etäisyydet toisiin ihmisiin ovat myös inhimillisemmät, ettei koko ajan purista. Lappi opettaa. Mutta löytyy niitä täältäkin puskista huutelijoita, todellisia Kansanradion kuninkaita.
Syyllisyydentunnossani saattaisin pohtia jopa, että närkästymisen kulttuuri on pohjimmiltaan pelkkää keskiluokkaista itseaiheutettua pahoinvointia. Se vie huomion todellisista, isommista ongelmista. Kuinka oikeassa kirjailija Tuomas Kyrö olikaan keksiessään idean Mielensäpahoittajien maasta. Se on hauskaa, koska se on totta.
Olisi yhteiskunnallemme kohtalokasta jakautua ääripäihin, toisiaan ymmärtämättömiin leireihin. Niellään kiukkumme ja jutellaan. Onhan tasavallan presidenttikin korostanut keskustelun merkitystä. Pidetään Lapissa tolkku närkästymisessä, mennään metsään eikä someen tuohtumaan. Ihmisiä me olemme kaikki, kun oikein silmin katsotaan.