Näin Kemin lyseon lu­kio­lai­set ar­vioi­vat Fin­lan­dia-eh­dok­kai­ta - pal­kin­not jaetaan tänään kes­ki­viik­ko­na

Roosa Rissanen (vas.) Lilja Ylitalo, Sara Ylimäki, Karita Juoperi ja Veera Pyykkö arvioivat kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaita.
Roosa Rissanen (vas.) Lilja Ylitalo, Sara Ylimäki, Karita Juoperi ja Veera Pyykkö arvioivat kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaita.
Kuva: Riika Tikkala

Kemin lyseon lukiolaisista koostuva raati luki ja arvioi kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat yhtä lukuunottamatta.

–Yksi ehdokaskirjoista Ann-Luise Bertellin Heiman jäi lukematta, koska sitä ei ole vielä suomennettu. Kahden viikon aikataululla sitä ei ruotsiksi kukaan ehtinyt lukea, kertoo arviointiryhmän opettaja Riika Tikkala.

Raati koostuu vapaaehtoisista lukio-opiskelijoista. Arvioidut tekstit on laadittu siten, että ne toimivat esimerkiksi Instagramissa.

Viime vuonna lukiolaiset arvioivat ja keskustelivat Finlandia-ehdokkaista kirjastolla järjestetyssä tilaisuudessa. Tänä vuonna tilaisuutta ei poikkeustiloista johtuen voitu järjestää.

Finlandia-ehdokaskirjat on valinnut kolmen hengen valintalautakunta. Tänä vuonna raadissa olivat mukana ulkoministerin valtiosihteeri Johanna Sumuvuori, kulttuuritoimittaja Suonna Kononen ja yrittäjä Maija Kuusi, joka on vaikuttanut kustannus- ja musiikkialalla.

Lopullisen valinnan tekee kapellimestari Hannu Lintu. Hän toimii RSO:n ylikapellimestarina ensi vuoden kevääseen saakka ja siirtyy sitten Kansallisoopperaan. Kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja julkistetaan tänään keskiviikkona.


Heikki Käntö: Runoilija

Heikki Kännön Runoilija on loistava! Teosta aloitellessa saattaa luulla lukevansa romaania 1800-luvun loppupuolelle sijoittuvasta murhamysteeristä, kun ranskalaiset viranomaiset etsivät Le Poèteksi, runoilijaksi, nimettyä murhaajaa. Samoihin aikoihin tuntematon, ruhjoutunut nuori mies saapuu Lyoniin ja löytää tiensä Preussista saapuneen teatteriseurueen leiriin. Tapahtumaketju saa alkunsa.

Teoksen edetessä huomaa perehtyvänsä saksalaisfilosofi Friedrich Nietzschen ajatteluun, pohtivansa taiteilijuuden syvintä olemusta, seikkailevansa antisemitismin ytimessä ja tarkastelevansa tarinan kulkua paikoittain hyvinkin yllättävistä ulottuvuuksista. Toinen toistaan hämmentävämmät juonenkäänteet eivät kuitenkaan missään kohtaa vaikuta yliammutuilta. Niin taidokkaasti ne on puettu sanoiksi.

Mietin lukiessani useita kertoja, miten on mahdollista kirjoittaa näin monta toisistaan eroavaa teemaa ja kutakin teemaa ympäröivää tekijää yhteen teokseen, ja luoda kokonaisuudesta silti niin tarkoin hallittu kaaos, että kaaosta hädin tuskin huomaa. Pidin siitä, ettei mitään väännetty rautalangasta, vaan tarina kulki rauhassa omia reittejään ja lukijana sai toimia ulkopuolisena tarkkailijana. Silti jokainen tarinan kululle merkityksellinen elementti oli puettu sopivan selkeään muotoon.

Teos oli kerronnaltaan miellyttävä ja sisällöltään ajatuksia herättävä. Ehdottomasti jokaisen lukemiseen käytetyn tunnin arvoinen.

Veera Pyykkö


Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

No johan herätti ajatuksia! Rikoksesta ei voi tuomita, jos se ei tekohetkellä ole rikos. Jokainen toimi niin kuin hetkessä parhaaksi näki, eivätkä kaikki lähteneet samoista syistä, mutta siltikin jokaista kohdeltiin samoin: saksalaisten huorana. Täydellinen kieli antoi mahdollisuuden keskittyä puhtaasti kirjan aiheeseen, joka sai kokonaan pauloihinsa. Ihan mahtava!

Lukemani kirja oli siis Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa, joka on nyt vuoden 2020 Finlandia-ehdokas. Kirja kertoo viiden naisen matkasta Lapin erämaasta kohti kotia. Nämä naiset olivat jatkosodan aikaan lähteneet saksalaisten matkassa Norjaan, mutta sodan käännyttyä tappioksi saksalaisille kävivät naiset taakaksi. Mutkan kautta naiset lopulta lähtevät liikkeelle - kävellen. Kotimaassa asenteet näitä naisia kohtaan ovat muuttuneet, ja pian he ymmärtävät, että kaikki ei ehkä palaakaan normaaliksi. Matka on raskas ja hiljalleen viidestä on jäljellä enää yksi. Pääsikö kukaan kotiin?

Aluksi ajattelin, että teksti on melko tylsää, sillä se oli niin täydellistä. Pilkut oli juuri siinä missä pitääkin ja kappalejaot olivat tasaisia. Itse tyyli ei siis vienyt jalkoja altani, mutta mielestäni sen ei pitänytkään. Teoksessa on selkeästi annettu tarinan puhua puolestaan, ja se teki tästä mielestäni mainion teoksen. “Hän oli tipahtanut autioon maahan, kävellyt elämän ja kuoleman, menneen ja tulevan välitilassa, mutta nyt kaikki oli viimein ohi. He olivat perillä, mutta hän ei hahmottanut, mitä se tarkoitti. Hänen mielensä oli yhtä ohut kuin hänen kenkänsä pohja, ajatuksen hiutuneet kuin leningin helma.”

Miksi Kinnusen romaani Ei kertonut katuvansa on sitten vuoden 2020 Finlandia-ehdokas? Kielen täydellisyys tekee romaanista helppolukuisen, joten jokainen voi tarttua siihen. Mielestäni suurin syy kuitenkin on suoraan romaanin pitkään vaiettu aihe. Ei ole puhuttu siitä, millaista näiden naisten elämä oli, kun se, mikä oli eilen hyväksyttyä, on tänään muuttunut kielletyksi. Kinnunen toi valon ja antoi äänen näille naisille. Tätä kirjallisuus mielestäni tarvitseekin.

Sara Ylimäki


Anni Kytömäki: Margarita

Anni Kytömäen teos Margarita oli hyvin mielenkiintoinen lukukokemus. Teoksen loppuratkaisu oli niin yllättävä, jopa absurdi, etten meinannut uskoa sitä todeksi. Kun olin saanut kirjan päätökseen, minun piti vielä selailla kirjaa läpi ja löytää itse rivien väleistä todisteita loppuratkaisun oikeellisuudesta.

Margarita kuvaa toisen maailmansodan jälkeistä Suomea, jossa niin ihmisille kuin luonnollekin asetetaan vaatimuksia, joiden painon alla pienen yksilön hartiat voivat romahtaa. Senni Sarakorpi on reilu parikymppinen hieroja Kankariston kylpylässä. Hän ihastuu kylpylävieraaseen Aarne Kuusilehtoon ja tulee tälle raskaaksi. Raskaus vie Sennin terveyden, mutta lääkärit eivät näe pätevää syytä abortille, vaan kertovat, että sodan jälkeen sopiva lapsiluku yhtä naista kohden on kuudesta kahdeksaan. Senni alkaa kutsua lasta “valtion vauvaksi”, mikä kuvastaa hyvin velvollisuuden taakkaa, joka painetaan hänen harteilleen.

Sennin lisäksi teoksessa on kaksi muuta kertojaa, metsänhoitaja Antti Kairamaa ja sotilas Mikko Kilkkaniemi. Antti Kairamaa kartoittaa valtion metsiä ja päättää, mitkä metsät kaadetaan ja mitkä säästetään. Mikko Kilkkaniemi palaa sotasairaalasta rintamalle odottamaan vihollisen hyökkäystä. Mikon tarinassa palataan siis takaisin sodanaikaiseen Suomeen. Kirjan alussa etenkin Mikon tarinaa oli vaikeaa yhdistää järkevällä tavalla Sennin tarinaan, mutta lopussa ne kuitenkin kietoutuvat yhteen.

Luonto on vahvasti läsnä Margaritassa, ja teos voidaankin nähdä kannanottona luonnon puolesta. Sennin isovanhempien metsän läpi kulkevasta Vehkajoesta löytyy harvinaisia helmisimpukoita, mutta joki ruopataan puunuittoa varten ja simpukoiden elinympäristö tuhoutuu.

Mielestäni Margarita ansaitsisi Finlandia-palkinnon ajankohtaisen aiheensa vuoksi. Toki pelkkä aiheen ajankohtaisuus ei riitä. Kytömäen kieli, etenkin tarkka ja asiantunteva luontokuvaus, on hyvin kaunista, ja hän osannut yhdistää aiheen kauniiksi tarinaksi, joka kuvaa niin luonnon kuin ihmisenkin haurautta.

Roosa Rissanen


Ritva Hellsten: Raija

Tätä kirjaa en olisi malttanut laskea käsistäni. Hellsten on onnistunut luomaan kauniin ja ainutlaatuisen kirjan, jota lukiessa tuntui kuin olisin itse päässyt kurkistamaan edesmenneen kirjailijan ajatuksiin. Todellisuutta sivuuttavat kirjan tapahtumat säröineen ja ilon hetkineen saivat minulle fiiliksen, että olisin itse tutustunut Raija Siekkiseen.

Ritva Hellsten luo romaanissaan tarkan kuvan kirjailijasisarestaan Raija Siekkisestä. Teos kertoo Raijan viimeisistä vaiheista ja siinä samassa muistellaan mennyttä elämää. Tarina tuo esille kamppailun arjen haasteita vastaan ja kivisen tien kohti elämänkutsumusta. Esille nousee hyvin myös se, kuinka Siekkinen seuraa unelmaansa kaikesta huolimatta ja osaa nauttia elämästä, vaikka aavistelee kuolemaa.

Romaani on kauniisti, välillä jopa runollisesti kirjoitettu. Kuvailevan kielen kautta on helppo päästä Siekkisen ajatuksiin ja muistoihin. Vaihtelut nykyhetken ja menneisyyden muistojen välillä ovat sujuvia ja ajan vaihtuminen oli mielestäni helppo huomata. Sanoisin, että kirja on myös minimalistinen: se jättää jotain sanomatta kertoakseen enemmän.

Uskon, että tämä kirja on Finlandia-ehdokas, koska se on taidokkaasti kirjoitettu. Hellsten on onnistunut luomaan tarkkanäköisen kuvan sisarestaan ja tuomaan sen esille kauniisti hyvine ja huonoine hetkineen. Se nousee esiin muiden ehdokkaiden joukosta omalaatuisena, upeana teoksena.

Lilja Ylitalo


Anne Vuori-Kemilä: Mustaa jäätä

Anne Vuori-Kemilän Mustaa jäätä (2020) oli kiinnostava ja hieno kirja poikkeuksellisista ihmisistä. Pidin kirjasta, vaikka sen tarina olikin synkkä, sillä kirjailijan elämänviisaus tuli hyvin esiin kerronnassa.

Kirja alkaa siitä, kun Antti saapuu syntymäpäiväjuhliin mutta huomaakin kauhukseen juhlanjärjestäjien makaavan kuolleena. Poliisien saavuttua paikalle esiin nousee kysymys, oliko kuolema luonnollinen ja mitkä tapahtumat olivat johtaneet tilanteeseen. Tarinassa palataan Antin lapsuuteen ja kuljetaan sitä kautta kohti kirjan alun tapahtumia. Tarinaa kerrotaan kolmen henkilön kautta: Antin, Railin ja Siirin näkökulmasta. Raili ja Siiri ovat omalaatuisia henkilöitä, jotka ovat joutuneet kärsimään yhteiskunnan syrjinnästä. Siirillä on kaatumatauti, joka aiheuttaa kohtauksia, ja Raili istuu päivät pitkässä Opelissaan kuljettaen vainajia. Lisäksi he asuvat yhdessä.

Tarina etenee Antin kasvaessa, ja jokainen kertojista kohtaa elämässään omanlaisiaan haasteita, mitkä päätyvätkin osan kohtaloiksi. Kirja sijoittuu 1960-1970-luvun Pohjois-Suomeen ja sattumalta Kemiin. Tätä ei kerrota suoraan kirjassa, mutta se käy ilmi erilaisten vihjeiden kautta. Kirjassa mainitaan muutamaan otteeseen Syväkangas ja kaupunkia luonnehditaan tehdaskaupungiksi, jonka merkittävin nähtävyys on satama. Kun Raili ja Antti ovat ajamassa Kokkolaan, Raili kertoo matkaan menevän 3 tuntia 50 minuuttia, ja Googlemapsista tarkistaessani juuri samainen aika menee Kemistä Kokkolaan. Mielestäni tämä oli hauska sattuma.

Teos on mielestäni epätyypillinen ja yllättävä Finlandia-ehdokas, mutta myös ansainnut paikkansa ehdolla.

Karita Juoperi