Ihan ensimmäisenä haluan kiittää Lapin Kansaa Lapin musiikki- ja tanssiopiston saamasta huomiosta ja kiinnostuksesta toimintaamme kohtaan.
Pelkästään marraskuun aikana lehti on julkaissut kolme juttua: Ensin Pähkinänsärkijä-tanssisadusta (4.11.), sitten isännöimistämme VI Valtakunnallisista musiikkikasvatuspäivistä (15.11.) ja viimeisimpänä Sinikka Pylkkäsen kolumnin (20.11.): “Ja niin lapseni heitettiin ulos konsertista”.
Haluan uskoa ja toivoa, että kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta. Niin tämä raflaavasti otsikoitu kolumnikin. Nimittäin ketään ei ole heitetty ulos konsertista, vaan pyydetty ystävällisesti lasta huoltajineen siirtymään käytävän puolelle kuuntelemaan, että seuraavaksi esiintyvä oppilas saisi keskittymisrauhan esittäessään vaativan ammattitason teoksen.
3-vuotiaalle aivan varmasti löytyy konsertteja, joissa voi tutustua eri instrumentteihin. Ja niihin ihan “arkisiin ja maksuttomiin oppilaskonsertteihinkin” ovat kaikenikäiset kuulijat tervetulleita. Ne ovat hyviä paikkoja harjoitella esiintymistä ja konserttikäyttäytymistä. Se on osa sitä hyvää musiikkikasvatusta.
Opetussuunnitelmauudistuksen (2017) myötä musiikkiopistojen toimintakulttuuri on ollut pitkään muutoksessa ja toimittajan mainitsema “tiukkapipoisuus ja turhantärkeily” loistavat poissaolollaan. Nykyisin opetus on oppilaslähtöistä, ja sen tavoitteena on, että oppilas kehittää musiikillista osaamistaan ja iloitsee oppimisestaan.
“Olipa kerran lappilainen musiikkiopisto” on nykyään Lapin musiikki- ja tanssiopisto, jossa voi opiskella klassisen musiikin lisäksi myös rytmimusiikkia ja tanssia. Tervetuloa syttymään musiikista jatkossakin.
Kirjoittaja on Lapin musiikki- ja tanssiopiston rehtori.