Pakkasin lapsuuden huonettani viime kesänä laatikoihin ja huomasin pitäneeni tallessa paljon puoliturhaa tavaraa. Kaikkiin säästämini papereihin ja avaimenperiin liittyi jokin muisto tai tunneside. Yhden lokeron pohjalta löysin post-it -lapuille yläasteella kirjoittamiani runoja ja toisesta alaikäisenä piilotettuja sytkäreitä. Kaikki joskus niin arkinen oli vuosien saatossa saanut uuden merkityksen. Tajusin olevani surkea päästämään asioista irti.

Jotkut ihmissuhteistani ovat kestäneet, kun taas toiset eivät ole selvineet yhtä vuodenaikaa pidempään. Joillain niistä on ollut kivulias loppu ja joidenkin päättyminen on ollut suorastaan helpottavaa. Autuaan unohduksen sijaan vanhat ihmissuhteet ovat välillä minulle samanlaisia, kuin kotikotini varastossa pyörivät hylätyt lastenkirjat. Niihin liittyy paljon lämpimiä tunteita, mutta olen jo kasvanut tarinoista ulos.