Vastaa kyselyyn: Miten vie­tät­te tal­vi­lo­maa, vai­kut­taa­ko ra­ha­ti­lan­ne suun­ni­tel­miin?

häiriöt: Kaleva Median lehtien App­le-so­vel­lus­ten häiriö saattaa haitata käyttöä

Kolumni

Mitä se py­säh­ty­mi­nen hyö­dyt­tää?

Hannu Paloniemi on rovaniemeläinen kirjailija, opettaja ja kahden teinipojan isä.
Hannu Paloniemi on rovaniemeläinen kirjailija, opettaja ja kahden teinipojan isä.
Kuva: Pekka Aho

Marras-joulukuu on ylivoimaisesti vuoden parasta aikaa. Syksyn ryskätyöt on tehty, jäljellä on pientä lumenkolailua ja pakkasreippailua, mihinkään mahdottomiin ei kannata enää ruveta. Pikkujouluja tulee ja menee. Turha on kieltää tosiasiaa – vuoden upein ajankohta on käsillä. Nythän se tosiaan pitäisi nauttia. Mutta miten siitä pysähtymisestä on tullut niin vaikeaa?

Lähden käpsehtimään töistä kotiin päin, ja pelkästään maiseman värit pistävät haukkomaan henkeä. Joen yllä hehkuvat uskomattomat siniset ja vaaleanpunaiset sävyt, jotka yrittävät seisauttaa hätäisen ihmisen.

Entäpä hiljaisuus, minkä lumi on tuonut tullessaan. Autot hiipivät tiellä kuin kissat. Kengät jurskahtelevat lumeen, jokainen askel rouhaisee mielikuvituksesta esiin muistikuvia lapsuudesta. Alkutalven pakkasessa ajatuksetkin tuntuvat syntyvän pikemminkin kehossa kuin aivoissa, karheina ja todenmakuisina. On jälleen oikea talvi, jota kerta kaikkiaan rakastan.

Kengät jurskahtelevat lumeen, jokainen askel rouhaisee mielikuvituksesta esiin muistikuvia lapsuudesta.

Keskikaupungilla pitäisi jo pysähtyä kirjoittamaan ylös asioita, mutta minä poika se vaan porhallan. Monensorttista pipoa lappaa Koskikadun jouluvaloissa vastaan. Ihmiset ihan katsahtavat toisiaan, siltä tuntuu, toivonpilkahdus silmissään. Turistit ainakin. He tulevat suurkaupungeista, maailmoista joissa ei tarvitse palella. Iloisina ja haavi auki he kuitenkin vaeltavat maakunnassamme revontulia etsien.

Mikä se olikaan se pysähtymisen tarkoitus, pohdin kiiruhtaessani nelostien yli kohti Kairatietä. Että osaisin arvostaa tätä kaamoksen kauneutta? Että osaisin ottaa toiset paremmin huomioon ja hymyillä kadulla hetken kuin turistit konsanaan? Kun mielessäni surraa tuhannet asiat, olen usein verrattoman huono pysähtyjä, täytyy tunnustaa.

Niin pian vilahtaa yleensä koko joulukuu ohi, vuosi vuodelta nopeammin. Sitten kaduttaa taas kun en hoksinutkaan topata. Että en ehtinytkään pysähtyä niihin kynttiläntuoksuisiin adventteihin, ajattelen kiivetessäni kuumissani Lapinrinteen läpi. Jo alkaa askel hidastua. Eihän parempaa nimittäin ole, kun saa päättää ajankohdan perheen yhteiseen juhlaan, jossa kaikki tuhannet muistot ovat läsnä. Niin onnelliset kuin myös kipeät.

Tunnen monia miehiä, joille joulu on se juttu. Joulunlaittajamiehiä, jotka osaavat pysähtyä. Missään muussa vuodenajassa ei ole samanlaista jännitystä, toivoa ja lupausta. Ehkäpä juuri sen kääntöpuolen takia, jouluun piilotetun lapsuuden herkkyyden takia, mikä ei yhdessä eliniässä katoa.