Väitöskirjatutkija Lauri Törhösen väitöskirjan jatkokäsittelyn dramatiikka on muuttumassa tragediasta farssiksi.
Väitöskirjan hylkääminen esitarkastuksen ja väittelyn jälkeen on varmasti ollut Törhöselle henkilökohtainen tragedia, mutta tiedekunnan päätös hylätä väitöskirja ikään kuin omaa aikaisempaa myönteistä asennoitumistaan vastaan tekee siitä farssin. Se tuskin naurattaa Törröstä.
Miksi tiedekuntaneuvosto totesi vasta kalkkiviivoilla, että pieleen meni ja otti takapakkia?
Ani harva ryhtyy tekemään väitöskirjaa asenteella ”ans kattoo, mitä siitä tulee” tai hankkiakseen pelkän tohtorin tittelin. Senhän voi saada hyvien kavereiden kustantamana viimeistään eläkkeelle päästessä.
Useimmilla väitöskirjatutkijoiksi ryhtyvillä on erittäin vahva motivaatio, mutta lopputulos riippuu ohjaajasta. Huono ohjaus johtaa siihen, ettei tiedekuntaneuvosto uskalla muuta kuin varmuuden vuoksi hylätä väitöskirja, josta alkaa valitusrumba, jos väitöskirjan kirjoittaja niin haluaa.
Vaikka opiskelijan oikeusturva on taattu jopa lailla, ei se toimi käytännössä kovin hyvin, jos kaikkensa yrittänyt väitöskirjatutkija joutuu valituksilla hakemaan oikeutta itselleen tutorinsa ja mahdollisen ohjausryhmänsä laiminlyöntien vuoksi.
Minkään lain hengen mukaista ei voi olla, jos syytöntä eli tässä tapauksessa väitöskirjan tekijää rangaistaan ja syylliset eli väitöskirjan ohjaajat pääsevät vastuustaan tai syyttömän täytyy osoittaa yksinomainen syyttömyytensä hylättyyn väitöskirjaan.