Onnettomuudet: Rat­ti­juop­po ajoi stop-mer­kin takaa auton eteen Tor­nios­sa

Lapin Kansan kalakilpailu: Suuria ahvenia ja hurjia har­juk­sia

Mainos: Jakajaksi Kaleva Mediaan - tutustu ja hae tästä

Kolumni

Miksi maail­man on­nel­li­sin kansa voi niin pahoin?

-

”Miksi nuoret voivat niin huonosti?”

Itseäni vanhemmat ihmiset kysyvät tätä minulta toisinaan.

Minulla ei ole antaa mitään yhtä vastausta, koska yhtä vastausta ei ole.

Nykyaika luo niin paljon paineita ja samaan aikaan vastaanotamme paljon kaikkea informaatiota monelta taholta, että ihminen uupuu. Nyt puhun siis mielen uupumisesta.

CEO Magazine listasi maat, joissa on paras mielenterveydenhuolto. Suomi oli listan kolmas. Edellä olivat Ruotsi ja Saksa.

Miksi tuntuu silti, että meillä asiat ovat huonosti, jos kerran menestymme kansainvälisessä vertailussa?

Itsemurhien määrä on vähentynyt joka vuosi, mutta mielen pahoinvointi on lisääntynyt. Esimerkiksi mielenterveyden ongelmat ovat nuorten aikuisten suurin sairauspoissaolojen syy. Samoin työkyvyttömyyseläkkeistä puolet johtuu mielenterveysongelmista.

Aihe on edelleen tabu, ja sillä on voimakas stigma. Ongelmat saatetaan lakaista pois näkyvistä ja kieltää niiden olemassaolo.

Miksi niin monet, jotka huutavat ääneen pahaa oloansa ja pyytävät apua, eivät sitä saa?

Korkeakoulutettujen työmarkkinajärjestö Akavan mukaan kolmasosa työssäkäyvistä kokee häpeää aiheesta puhumisessa.

Ihminen saattaa reagoida juuri häpeän kautta siihen, kun hän huomaa, ettei pärjää pelkästään itse. On erittäin korkea kynnys pyytää apua.

”Ei tartte auttaa”. Höpö höpö. Joka ainut tarvitsee apua, sillä kukaan ei ole seppä syntyessään.

Nykyaikana ihmiset ovat perin armottomia itselleen, ja sekin luo pahaa oloa. Toivon ihmisiltä armoa itselleen ja toisille.

”Ota itseäsi niskasta kiinni.” Lauseella tarkoitetaan hyvää, mutta se tuntuu kelle tahansa mielenterveyden kanssa kamppailevalle suurelta loukkaukselta.

Ihminen on jo avohaavoilla, ja tuolla lauseella haavoissa käännetään veistä. Se tuntuu samalle kuin pitkäaikaistyöttömälle sanottaisiin: ”Mene töihin”.

Lamaannuin ja järkytyin, kun sain kuulla sekä Jasmin Voutilaisen että Miki Liukkosen kuolemasta.

Tuli valtavan paha olo kummankin kohdalla, vaikken tuntenut kumpaakaan. Varmastikin siksi, koska he olivat nuoria, ja kärsivät mielenterveysongelmista. He eivät peitelleet pahaa oloaan, vaan kertoivat ja puhuivat siitä julkisesti.

Nämä kaksi ihmistä olivat näkyvimmät pisarat siinä valtameressä, jossa ihmiset pyytävät ja hakevat apua itselleen, mutta eivät sitä saa.

Se on surullista.

Miksi niin monet, jotka huutavat ääneen pahaa oloansa ja pyytävät apua, eivät sitä saa? Ja kuinka moni sellainen, joka ei saa ääntänsä kuuluviin, ei saa tarvitsemaansa ja ansaitsemaansa apua?

Mielestäni masennus on maailman itsekkäin sairaus syövän ohella. Nimenomaan sairaus on itsekäs, eivät sairastajat. Ja masennus on sairaus, siitä ei keskustella.

Siinä missä syöpä hamuaa kaiken itselleen ja rohmuaa ihmisen pala kerrallaan, masennus järsii ihmistä pala kerrallaan, mutta niin, että ihminen menettää ja unohtaa itsensä.

Ihminen on niin eksynyt ja väsynyt, ettei enää ajattele itseänsä.

Mielenterveyden ongelmissa ei ole mitään hehkutettavaa.

Ei niin mitään.

Kirjoittaja on toimittaja

Toivottavasti nautit tästä kolumnista

Lapin Kansan tilauksella pääset lukemaan kaikki tuoreimmat ja kiinnostavimmat sisällöt heti.