”Hyi h*lvetti miten ruma.” ”En ole ikinä nähnyt mitään näin mautonta ja törkeää.” ”Kammottavat vatsamakkarat, kannattaisi ehkä laihduttaa.”
Olen lakannut jo kauan sitten seuraamasta sosiaalisen median keskustelupalstoja ja kommenttikenttiä. Syy tähän on ilmiö, johon jokainen meistä on takuuvarmasti törmännyt – käsittämätön, netissä koronaakin tehokkaammin leviävä vihapuhe.
Euroopan neuvoston ministerikomitean määritelmän mukaan vihapuhetta ovat kaikki sellaiset ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat tai oikeuttavat vihaa yksilöä tai ihmisryhmää kohtaan. Vihapuhe voi liittyä esimerkiksi ihonväriin, kansalliseen tai etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai vammaisuuteen.
Nettiin kirjoitelluilla ilkeillä kommenteilla ei ole enää mitään tekemistä sananvapauden kanssa. Kyse on kiusaamisesta ja ihmisoikeusloukkauksesta.
Hyvä esimerkki käsittämättömän vihapuheen kohteeksi joutuneesta henkilöstä on Erika Vikman, joka kohahdutti kansaa pari viikkoa sitten huomiota herättävällä gaala-asullaan. Viihdeuutisten kommenttiboksien lukeminen herättää valtavaa myötähäpeää.
Samat aikuiset ihmiset, jotka osaavat käyttäytyä kaupoissa, päiväkodeissa ja työpaikoilla, huorittelevat ja nimittelevät Vikmania netissä avoimesti rumaksi ja läskiksi. Useassa tapauksessa asiattomuuksien perään on naputeltu rivi vihertäviä oksennusemojeita.
Ihmisistä ja heidän ulkonäöstään saa olla omassa päässään mitä mieltä haluaa. Kenelläkään – ei kenelläkään – ole kuitenkaan oikeutta arvostella toisen ulkonäköä.
Ilkeys, vähättely ja vihapuhe kertovat tunnetusti enemmän ilkeilijästä itsestään kuin asiattomien kommenttien kohteeksi joutuneesta ihmisestä. Useimmiten kiusaamisen taustalla on kiusaajan huono itsetunto ja paha olo, joiden purkamiseen sosiaalista mediaa käytetään surutta hyödyksi.
Netissä kynnys purkaa omaa pahaa oloaan on huomattavasti matalampi, eikä ilkeilystä aiheutuvia seuraamuksia joudu juuri koskaan kantamaan itse.
Taustalla vaikuttavista inhimillisistä syistä huolimatta aikuiselta ihmiseltä voisi kuitenkin odottaa löytyvän riittävästi ymmärrystä ja harkintakykyä, jotta kenenkään ei tarvitsisi lukea edellä mainittujen kaltaisia kommentteja.
Kiusaamisesta puhutaan vielä nykypäivänäkin ennen kaikkea lasten ja nuorten ongelmana. Valitettavan moni niistäkin vanhemmista, jotka ovat valmiita tekemään kaikkensa ehkäistäkseen omiin lapsiinsa kohdistuvaa koulu- ja somekiusaamista, ovat samoja ihmisiä, jotka nakkelevat sosiaalisessa mediassa ala-arvoisia kommentteja muille.
Kommentteja selatessa onkin valitettavan helppo ymmärtää, miksi kiusaaminen on niin yleistä nuorempien sukupolven keskuudessa. Voiko lasten odottaa tiedostavansa täysin sanojensa ja tekojensa seuraukset, kun edes me aikuiset emme kaikesta päätellen ole siihen kykeneväisiä?
Kirjoittaja on toimittaja.