Mihin ollaan menossa, kun hallitus puhuu työvoimapulasta ja työttömiä on satoja tuhansia? Nuoriso saa mitä haluaa: maata kotona ja näpläillä puhelinta. Vanhemmat maksavat ja antavat ruuan ja oman "poksin", missä lojua.
Nythän nuoriso kulkee risaisissa farkuissa. Minun ikäpolveni ei olisi ulos lähtenyt paikatuissa, saati reikäisissä vaatteissa. Nuoruudessani työpaikka ja oma "kämppä" olivat elinehto. Niiden eteen tehtiin työtä ja oltiin valmiita mihin hyvänsä, mutta nyt ollaan "henkisesti sairaita" ja työkyvyttömiä, kyllä vanhemmat elättävät ja valtio maksaa.
Kaikkialla on ollut luonnonkatastrofeja, metsäpaloja ja tulvia, joista olemme säästyneet. Luoja on pitänyt huolen itärajan kastelusta, ettei metsäpaloja ole syttynyt, kun meillä ei ole edes sammutuskalustoa, vaan kaikki rahat pannaan Hornetteihin ja hädissään jo pyydettiin apua Kalajoen metsäpalossa.
Luulisi hallituksen yrittävän ennaltaehkäistä paloja hankkimalla kunnon kaluston ennen kuin pahin tapahtuu.