Kolumni

Miepä sanon: Riemun kanssa Ro­va­nie­mel­le – "Aitona luon­to­ih­mi­se­nä tänne on helppo tulla"

Miepä sanon on Uusi Rovaniemi -lehden kolumnipalsta, jolla kirjoittaa tällä viikolla Johanna Ikävalko. Hän aloitti työnsä Lapin yliopiston Arktisen keskuksen johtajana helmikuussa.
Miepä sanon on Uusi Rovaniemi -lehden kolumnipalsta, jolla kirjoittaa tällä viikolla Johanna Ikävalko. Hän aloitti työnsä Lapin yliopiston Arktisen keskuksen johtajana helmikuussa.
Kuva: Santeri Happonen

”Lapin yliopiston Arktinen keskus hakee johtajaa…” Lokakuussa 2020 haettiin uutta johtajaa Arktiseen keskukseen, mielestäni arktisen tutkimuksen ja tiedon kansalliseen monumenttiin.

Vain lyhyen hetken pohdittuani ymmärsin, että tässäpä elämäni mahdollisuus laventaa ja syventää osaamistani ja samalla edistää suomalaisen arktisen tieteen, kulttuurin ja koulutuksen toimintaa. Hakemus sisään, kaksi tiukkaa haastattelua ja joulukuussa sainkin jo tiedon, että Lapin yliopiston rehtori on nimittänyt minut tähän tärkeään tehtävään seuraavalle viisivuotiskaudelle.

Aloitin työni Arktisen keskuksen johtajana helmikuun alussa. Uskon, että jännitys oli molemminpuolinen – keskus sai uuden, vahvasti ”ulkopuolelta” tulevan johtajan ja minä taas täysin uuden työyhteisön ja -ympäristön. Tottahan tunsin keskuksen korkeatasoista toimintaa jo aiemmin, mutta on aivan eri asia perehtyä siihen satunnaisena konferenssi- tai tiedekeskusvieraana kuin johtaa kokonaisuutta.

"Ja kesä! Se tuo tullessaan hyttysten lisäksi tanssit, johon siihenkin löytyy mikäs muu kuin Valdemari."

Ensimmäisenä työpäivänäni minua oltiin vastassa kukkakimpun ja onnitteluiden kera. Tuloani oli valmisteltu hyvin ja huolella, tuli turvallinen olo – täällä kaikki hoituu. Tunsin itseni välittömästi tervetulleeksi ja odotetuksi, ja sama tunne jatkuu yhä.

Mutta tämä lämpimän vastaanoton tunne ei olekaan rajoittunut ainoastaan uuteen työyhteisööni Arktiseen keskukseen ja yliopistoon kokonaisuudessaan, vaan se on vahvasti läsnä Rovaniemessä ja sen asukkaissa. Vietettyäni ensimmäiset kaksi viikkoa tässä kaupungissa ja ajellessani etelään viikoksi etätöihin kuulostelin itseäni… Ja totesin että kyllä, olen ihastunut Rovaniemeen, sen henkeen, ympäristöön ja ihmisiin.

Aitona luontoihmisenä tänne on helppo tulla. Mitä Rovaniemi ei luonnossa liikkumisen ja muutenkin liikunnallisten harrastusten puitteissa tarjoa, sitä ihminen ei tarvitse. Intohimoisena kulttuurin suurkuluttajana ilahduin myös teatteri- ynnä muusta tarjonnasta, jopa näin korona-aikana. Ja kesä! Se tuo tullessaan hyttysten lisäksi tanssit, johon siihenkin löytyy mikäs muu kuin Valdemari.

Ja, makeana kirsikkana kakun päällä: täältä pääsee Suomen upeimmille moottoripyöräreiteille aivan kodin ulko-ovelta. Niin, todellakin, löysin ideaalin vuokrakodinkin itselleni ja tulevalle pelastuskoiralleni Riemulle, joten 1. huhtikuuta Rovaniemi saa meistä uudet asukkaat.

Aivan kokemattomana Lapin kävijänä en Rovaniemelle kuitenkaan muuta. Vietin merkittävän osan lapsuuteni ja opiskeluaikojeni lomista Särestöniemessä. Monet kesä- ja hiihtovaellukset olen Lappiin tehnyt ja aina tiennyt, että jostain täältä sydämeni löytää kodin. Kunhan saan asiat etelässä valmiiksi niin sitten… Ja se sitten olikin nyt.

Haluatko kirjoittaa Miepä sanon -palstalla? Ilmoittaudu toimitukseen ur.toimitus@uusirovaniemi.fi.