Suomi on ylivoimainen ykkönen maailmassa metsien hoidossa. Olemme osanneet elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Asumme metsässä, se on kotimme. Suomen pinta-alasta 60 prosenttia on metsää. Emme ole tarvinneet Elokapinaa, saati EU:ta kertomaan, miten metsiämme tulisi hoitaa.
Metsäteollisuus on kansantaloutemme tukipilari. Sen osuus koko tavaraviennin arvosta on neljännes. Koko kansantaloutemme ja hyvinvointimme on rakentunut metsän varaan. Tähän on osuva sanonta: meillä on puu ja pää. Päällä viitataan myös koulutuksen korkeaan tasoon ja kansalliseen metsäosaamiseen. Kasvaessaan metsä tuottaa hyvinvointia ja paljon kysyttyä energiaa.
Puun kestävä käyttö, energiakäyttö mukaan lukien, vähentää hiilipäästöjä, eikä heikennä monimuotoisuutta. Huomio tulisi kiinnittää esimerkiksi Saksan polttamaan rusko- ja kivihiileen. Ruskohiili on kerrostunutta turvetta. Sen käyttö luonnon- ja ilmastonsuojelun näkökulmasta lykätään nyt Suomen maksettavaksi. Ympäristöjärjestöt esiintyvät energiatekniikan asiantuntijoina ja siitä ei hyvää seuraa.