Laajasti esillä ollut jupakka Savukosken muinaismuistojen kohtalosta sai uusia käänteitä.
Savukosken kohua aiheuttaneet muinaismuistot löytyivät sotavainajan etsinnän yhteydessä. Löydön tekijät kuuluvat Sallan sotavainajien etsintäryhmään. Ryhmän vetäjä Pekka Moilanen kertoi aiemmin tiistaina Lapin Kansalle, että ryhmän tietojen mukaan alueella oli sotavainaja.
Lue lisää:
Moilasen mukaan tiedossa ei ollut, että etsintäalueella olisi muinaismuistoja.
Kaivantojen tekemiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa. Savukosken löydöt tehtiin valtion mailla, joten maanomistaja on Metsähallitus.