Tänä vuonna ylioppilaslakki painetaan päähän 31. toukokuuta, eli ensi viikon lauantaina. Sadat nuoret valmistuvat pitkän lukiotaipaleensa jälkeen olipa kyse sitten kolmesta taikka neljästä vuodesta.
Omalla kohdallani voin sanoa, että kolmen vuoden aikana ehti tapahtua paljon, mutta jos jokin on varmaa, niin se, että lukiosta jäi käteen enemmän kuin pelkkä todistus ja lakki.
Kun ajattelen kulunutta kolmea vuotta Lyseonpuiston lukiossa, mieleeni ei ensimmäisenä tule matematiikan differentiaaliyhtälöt tai biologian mitokondriot. Sen sijaan ajattelen ensimmäisenä välitunteja, joiden aikana juostiin kauppaan ja lojuttiin päälletysten aulan vihreillä sohvilla. Tai sitten mieleen tulevat ne tunnit, kun opettaja lipsahti aiheesta ja puhuikin omasta elämästään. Parhaimpia hetkiä olivat varmasti ne, kun naurettiin vedet silmissä tai leikittiin hippaa jo tyhjentyneillä käytävillä.
Lukio opetti, miten toimia kiireessä ja miten kestää koeviikon tuomia paineita, silloinkin, kun tiesi ettei ollut edes avannut kirjoja viimeisen kuuden viikon aikana. Lukiosta jäi käteen taito toimia tiimissä ja pareittain, taito nousta ylös epäonnistuneen kokeen jälkeen ja taito priorisoida siihen, mikä tuntui tärkeimmältä. Lukio todellakin opetti myös sen, ettei kaikki mene suunnitelmien mukaan – ja että se on itseasiassa ihan hyvä niin.
Tänä päivänä ylioppilaaksi kirjoittaminen ei takaa menestystä, työpaikkaa tai välttämättä edes jatko-opiskelupaikkaa. Mutta polku ylioppilaaksi on tarjonnut jo jotain huomattavasti merkittävämpää. Joillekin se polku tuo elämänmittaisia ystävyyssuhteita, joillekin ensimmäisen vakavan parisuhteen ja toisille tiedon siitä mihin suuntaan tulevaisuudessa pyrkiä.
Minä lähden lukiosta eteenpäin hyvillä mielin, tietäen, että kirjoitin riittävän hyvin ja että takana on kolme arvokasta vuotta. Ehdin saada ihania ystäviä ja myös menettää niitä. Ehdin tutustua upeisiin ihmisiin ja kurkistaa sen verhon taakse, joka erottaa opettajat meistä opiskelijoista. Opin lukion aikana, mitkä asiat minua kiinnostavat, tai ainakin, mitkä eivät kiinnosta lainkaan.
Ei lukiossa tärkeintä ole arvosanat tai edes valmistuminen, vaan se että jokaisena arkiaamuna kävellään lukion ovista sisään ja nautitaan lukioajasta, sen tarjoamasta elämästä ja mahdollisuuksista, niin, että myöhemmin katsoessaan taaksepäin, voi sanoa olevansa tyytyväinen.