Lukijalta
Mielipide

Lukijalta: Tuulivoimaa ei voida sivuuttaa

Kirjoittajan mukaan maakuntakaavassa tulee pitää mukana kaikki potentiaalisina pidetyt tuulivoima-alueet.
Kirjoittajan mukaan maakuntakaavassa tulee pitää mukana kaikki potentiaalisina pidetyt tuulivoima-alueet.
Kuva: Arkisto / Vesa Joensuu

Sodankylän kunnanvaltuusto keskustelee 27.2. kunnan lausunnosta Pohjois-Lapin maakuntakaava 2040-ehdotukseen. Toisin kuin mielipidekirjoituksissa (LK 25.2.) annettiin ymmärtää, kunnan lausunto ei tarkoita yhdenkään tuulivoimapuiston kaavoitusta, eikä määritä mahdollisten tuulivoimapuistojen kokoa tai tuulimyllyjen määrää. Niistä päätökset tehdään aina erikseen ja pyritään kaikki osapuolet huomioivaan neuvottelumenettelyyn. Näitä päätöksiä ovat tekemässä tulevaisuuden päättäjät.

Itse en omilla päätöksilläni halua sitoa heidän käsiään suuntaan enkä toiseen pitkälle tulevaisuuteen, koska kukaan meistä ei tiedä, millainen on maailma vuonna 2040 ja miten teknologia kehittyy. Siksi olen omana kantanani kertonut, että kaavassa tulee pitää mukana kaikki Sodankylän kunnan alueella Lapin liiton esiselvityksen mukaan potentiaalisina pidetyt tuulivoima-alueet. Maakuntakaavalla luodaan mahdollisuuksia, ei velvollisuuksia.