Koska nyt on tuntematonta luettu oikein isolla porukalla, otin minäkin ja luin sitä pitkästä aikaa hieman ronkkimalla tosin. Toinen sotakirja oli Päätalon liekkejä laulumailla. Sitä en jaksanut kovin paljoa,koska kirja keskittyi siihen millä kyljellä kirjoittaja missäkin makasi haavoituttuaan rintamalla.
Mutta tuntemattoman henkilöt ovat sitä itseään. Suomalaisia sotilaita, jotka ovat jokainen omalta osaltaan pelastaneet meidät joutumasta Venäjän vallan alle.
Miten heistä kasvoikaan rintaman kammottavissa oloissa jatkuvassa hengenvarassa kaverin kaaduttua vierestä neuvokkaita oikeisiin ratkaisuihin pyrkiviä pelottomia sotilaita. Rokka oli heistä oma lukunsa. Uutena asiana minulle selvisi hänen käyttämänsä aika suunnitteluun rintamatilanteessa. Kun hän oli vartiossa yksinäisessä hiljaisuudessa hän suunnitteli. Se ei tarkoittanut oman nahkansa pitämistä, vaan suoraa etukäteen suunniteltua parasta kykyä tuhota vihollinen.
Näitten miehien todellista kiitollisuuden velkaa on mahdoton täyttää. Parasta olla kunnioittavasti hiljaa ja toivoa, että tällainen helvetti ei käynnistyisi enää koskaan.