Onnettomuudet: Rat­ti­juop­po ajoi stop-mer­kin takaa auton eteen Tor­nios­sa

Lapin Kansan kalakilpailu: Suuria ahvenia ja hurjia har­juk­sia

Mainos: Jakajaksi Kaleva Mediaan - tutustu ja hae tästä

Kolumni

Lii­ken­ne­lau­lu tai hei­jas­tin­lii­vi ei riitä lapsen lii­ken­ne­tur­vak­si – suurin vastuu on meillä ai­kui­sil­la

Krista Heikkinen on Uusi Rovaniemi -lehden kolumnisti, joka katselee maailmaa suurperhesilmälasien takaa ja rimpuilee ruuhkavuosissa
Krista Heikkinen on Uusi Rovaniemi -lehden kolumnisti, joka katselee maailmaa suurperhesilmälasien takaa ja rimpuilee ruuhkavuosissa
Kuva: Anssi Jokiranta

Yksi syy, miksi tykkään keväästä pitkän talven jälkeen, on tietysti tämän vuodenajan mukanaan tuoma valo. Kohenevan energiatason lisäksi minulla on tähän nykyään myös yksi toinen syy: energian lisäksi valo myös lisää turvaa lasten koulutielle. Ekaluokkalaisen laittaminen koulutaipaleelle ahdistaa minua vähemmän, kun päivä alkaa valjeta jo aamusta.

Yksi eniten huolta tuottava asia ensimmäisen luokan alkaessa oli nimenomaan koulumatka ja se, miten se taittuisi mahdollisimman turvallisesti. Kävimme harjoittelemassa reittiä koululle useasti. Minua hirvitti, eihän lapsilla ole samanlaista etäisyyden ja vauhdin ymmärrystä tiellä ajavista autoista, kuin meillä aikuisilla. Talvella liukkauskin tekee omat tepposensa kulkuneuvojen jarrutusmatkalle.

Myönnän, olen kuljettanut lastani pimeimmän talven aikana aamuisin kouluun. Myöhempinä kouluaamuina olen huolehtinut otsalampun mukaan. Otsalamppua vannotan pitämään kädessä, että se heiluisi mahdollisimman paljon ja kiinnittäisi huomiota kanssa kulkijoissa.

Jonkinasteisesta kansallisesta huolesta se kertoo, että tänäkin vuonna ekaluokkalaisille jaettiin valoja välkkyvät huomioliivit koulumatkalle. Tämä aihe on ollut pitkään tapetilla, jopa Lasten liikennelaulun kertosäkeen osaa varmasti jokainen suomalainen, ja kyseinen laulu on tehty vuonna 1955!

Sitä saa olla välillä sydän syrjällään ja miettiä, että missä koululainen viipyy? Pikkukoululaisen koulumatka voi kestää ja kestää. Välillä he jäävät porukalla ihmettelemään lumikasoja, ja reittikään ei ole aina se suorin kohti kotia, vaan välillä unohdutaan leikkeihin.

Rovaniemen kaupunkikin muistutti vasta kuntalaisia sosiaalisessa mediassa, kuinka teiden vierustoilla on paikoin korkeita lumipenkkoja ja pienet tiellä kulkijat voivat jäädä näkymättömiin niiden taakse.

Luotan kyllä lapseeni, mutta minulla on vaikeuksia luottaa muihin liikenteessä liikkuviin. Haluan kuitenkin uskoa, että ihmiset skrapaavat ikkunansa hyvin aamuisin, vaikka olisikin kiire päivän töihin. Pieni, niin sanotusti mitätönkin ele voi olla kohtalokas: liukuuko käsi liian helposti puhelimelle suoralla pätkällä tai liikennevaloissa?

Luotan kyllä lapseeni, mutta minulla on vaikeuksia luottaa muihin liikenteessä liikkuviin.

Opetamme lapsiamme odottamaan punaisissa valoissa, ja vuoraamme heidät heijastimilla, että he näkyvät kulkiessaan läpi pimeimmänkin vuodenajan. Heijastin ja muut turvavälineet eivät ole kuitenkaan se varmin tapa liikenneturvan toteutumiseen.

Varmin tapa liikenneturvaan on se, että me aikuiset huolehdimme sen toteutumisesta. Se suurin vastuu on meillä aikuisilla itsellämme.