Kolumni

Lauan­tai­vie­ras: Unel­mas­sa­ni ho­pea­kyl­ki nousee taas vas­ta­vir­taan

Lauantaivieras on Uusi Rovaniemi -lehden kolumnipalsta, jolla kirjoittaa tällä viikolla Juhani Henriksson. Hän on rovaniemeläinen yrittäjä ja tv-sarja Arktisten vesien tekijä, joka uskoo, että lohi palaa Kemi- ja Ounasjokeen.
Lauantaivieras on Uusi Rovaniemi -lehden kolumnipalsta, jolla kirjoittaa tällä viikolla Juhani Henriksson. Hän on rovaniemeläinen yrittäjä ja tv-sarja Arktisten vesien tekijä, joka uskoo, että lohi palaa Kemi- ja Ounasjokeen.
Kuva: Niina Lavia

On vuosi 2044.

Kädessäni pieni käsi, kun kävelemme alkukesän kirkkaudessa kohti joen rantaa. Lapsi vierelläni vielä hieman horjuvin askelin. Kosken pauhu lähestyy, mutta kuulen sen läpi kirkkaan ääneen:

”Pappa, onko lohet jo tulleet?”

Tyttö katsoo minuun pienet silmät innosta hehkuen. ”En tiedä, pitää kysyä isältäsi.”

Rannassa, vapaan virran hiomilla soikeilla kivillä, seisoo poikani. Kahluuhousuissaan hymyilevä mies muistuttaa elämän luontaisesta kierrosta. Ajasta ennen häntä, ennen lohen paluuta.

”Katsokaa!”, hän melkein huutaa, kun auringonsäteet osuvat joen pinnassa hyppäävään, vastavirtaan nousevaan hopeakylkeen.

"Kalateiden, kiintiöiden ja purkuvelvotteiden aluetaloudellinen merkitys Lapissa konkretisoitui, kun lohijokien varteen, tuhansien kilometrien matkalle, syntyi ensimmäisen vuosikymmenen aikana satoja uusia yrityksiä ja tuhansia työpaikkoja."


On kulunut 23 vuotta siitä, kun Suomessa tehtiin historiallinen päätös.

Yksi sukupolvi lisää on syntynyt maailmaan, hallitukset ovat tulleet ja menneet. Energiantuotannossa on päästy parin vuosikymmenen takaisiin Tanskan lukuihin, kun loputkin pohjoisen kunnat toivottivat tervetulleeksi tuulivoiman Itämeren valtioiden yhteisen esimerkin innostamina.

23 vuotta siitä, kun valtiotasolla tehtiin yksimielinen päätös, jossa voittoa ei tavoiteltu lyhytnäköisesti yhden hallituskauden jaksolle. Ratkaisu, jonka tuottoa ja tuloutusta katsottiin paljon pidemmälle. Aina tähän hetkeen rannassa, jossa me kolme katsomme joelle.

Päätös vaelluskalojen luontaisen kierron palauttamisesta Suomen jokiin oli historiallinen. Kemi-, Ii-, Oulu- ja moni muu entinen lohijoki saivat hallitusohjelman täytäntöönpanon kautta uuden alun. Katkaistu elämän virta avattiin. Vesilain muutos velvoitti rakentamaan luontaisen mukaiset kalatiet sodan jälkeen pakon edessä padottuihin valtavirtoihin. Sähköntuotannon kannalta merkityksettömät tippavoimalat määrättiin uudella asetuksella purettaviksi. Merikalastuksen osaksi laadittiin ICES:n tieteellistä neuvonantoa tarkasti mukailevat kalastuskiintiöt.

Vesilain uudistus johti osaltaan siihen, että uudessa valtiotason strategiassa kestävän kehityksen malliin pohjautuva luonto- ja kalastusmatkailu saivat keskeisen aseman.

Kalateiden, kiintiöiden ja purkuvelvotteiden aluetaloudellinen merkitys Lapissa konkretisoitui, kun lohijokien varteen, tuhansien kilometrien matkalle, syntyi ensimmäisen vuosikymmenen aikana satoja uusia yrityksiä ja tuhansia työpaikkoja. Hidasta kuolemaa tehneet jokivarren kylät heräsivät henkiin.

”Pappa, miksi sua itkettää?”, kysyy tyttö nähdessään uurteisille poskilleni valuvat kyynelet. Puristan pientä kättä hellästi ja osoitan Ounasjoelle, ”Näitkö, tuollakin hyppäs.”