Las­ten­sai­raa­lan kieh­to­vat vaiheet – Kun Tuija Hil­tu­nen jäi eläk­keel­le, hän päätti koota työ­paik­kan­sa his­to­rian yksiin kansiin

Tuija Hiltusen hoitajanura alkoi Lapin lastensairaalassa vuonna 1972, mutta ensivierailunsa hän teki taloon jo yksivuotiaana.

Tuttuakin tutumpi. Tuija Hiltunen sai ensikosketuksensa Lapin lastensairaalaan yksivuotiaana potilaana, sairastaessaan maitoruven. Sairaanhotajaksi valmistuttuaan hän työskenteli muun muassa lasten kirurgisella osastolla ja lasten poliklinikalla. Hän myös asui vastapäisessä henkilökunnan kerrostalossa uransa alkuvuodet.
Tuttuakin tutumpi. Tuija Hiltunen sai ensikosketuksensa Lapin lastensairaalaan yksivuotiaana potilaana, sairastaessaan maitoruven. Sairaanhotajaksi valmistuttuaan hän työskenteli muun muassa lasten kirurgisella osastolla ja lasten poliklinikalla. Hän myös asui vastapäisessä henkilökunnan kerrostalossa uransa alkuvuodet.
Kuva: Pekka Aho

– Olikohan tällaisia kerrostaloja nähtykään, Tuija Hiltunen miettii.

Valokuva näyttää jylhänä kohoavan Lapin lastensairaalan ja Kemijoen takana avautuvan, vielä avaran Rovaniemen kauppalan.

– Hoitoa saatettiin lähteä hakemaan poro- tai hevoskyydillä Marraskoskelta tai Nellimistä, joissa sodan jälkeen voitiin asua turvekammissa, Hiltunen jatkaa.

Lapin lastensairaalan perustaminen Rovaniemelle heti Lapin sodan päätyttyä oli aikansa suurponnistus.

Toiminta alkoi 1946 pienimuotoisena Hirvaan metsäkoulun tiloissa. Uudisrakennus valmistui Lähteentielle vuonna 1951, orpokodin lisärakennukseksi.

Uusinta uutta edustavan lastensairaalan toimintaan tultiin tutustumaan kaikkialta Suomesta, jopa Etelä-Amerikasta saakka.

Siellä Tuija Hiltunen aloitti työuransa vuonna 1972. Eläkkeelle jäätyään hän päätti kirjoittaa historiikin sittemmin Lapin keskussairaalaan (LKS) liittyneen lastensairaalan vaiheista. Muistelukset, arkistomateriaali ja kuva-aineisto veivät mennessään.

– Neljä vuotta siihen meni, enkä ehkä toista kertaa tähän alkaisi, Hiltunen nauraa.

Lapin lastensairaala aloitti toimintansa uudisrakennuksessa vuonna 1951. Ylläpito siirtyi kuntainliitolle 1952, Lapin keskussairaalaan se yhdistyi 1967. Kirjan kuvitusta.
Lapin lastensairaala aloitti toimintansa uudisrakennuksessa vuonna 1951. Ylläpito siirtyi kuntainliitolle 1952, Lapin keskussairaalaan se yhdistyi 1967. Kirjan kuvitusta.

Sota levitti tuberkuloosia

Lastensairaalan perusti Suomen punaisen ristin (SPR) Lapin piiri.

– Tätä arvostan suunnattomasti. Voi vain kysyä, mistä se rohkeus silloin löytyi? Sodan jälkeen SPR:llä riitti tekemistä Lapissa muutenkin, Tuija Hiltunen sanoo.

Rohkeutta tarvittiin, sillä suurinvestointi tehtiin paljolti hyväntekeväisyyden ja velan varassa.

Syynä oli lasten hätä Lapissa.

Evakosta palattiin kotiseudulle, jonka rakennuskanta oli tuhottu maan tasalle. Myös terveydenhuolto oli rakennettava uudelleen.

Jo ennen sotia tuberkuloosi vaivasi Rovaniemenkin seudulla, missä Muurolan parantola tarjosi hoitoa sairastuneille.

Kun siitä tehtiin sotasairaala, lähetettiin tuberkuloosipotilaat koteihinsa.

– Tauti lähti leviämään. Olosuhteet, joissa puuttui niin lämpöä, puhtautta kuin ravintoa, olivat tälle oikein otolliset, Hiltunen sanoo.

Epidemiassa Hiltunen näkee yhteyden nykyaikaan.

"Korona on tehnyt tuberkuloosin vakavuuden ehkä ymmärrettäväksi tämänkin ajan ihmisille."

–  Korona on tehnyt tuberkuloosin vakavuuden ehkä ymmärrettäväksi tämänkin ajan ihmisille, hän pohtii.

Heikko hygienia aiheutti lapsille myös ripulia ja infektiotauteja, ravinnon puutteellisuus puolestaan riisitautia. Imeväiskuolleisuus oli korkea.

Hyväntekeväisyyden turvin

Perustettiin Lapin lasten ystävät, jossa mukana olivat muun muassa SPR ja Helsingissä toimiva Lastenklinikka ja Kuopion Lastenlinna.

– Tavoitteena oli tuoda Lapin lasten tilanne eteläsuomalaisten tietoisuuteen. Etelässä ei Lapin sotaa vastaavaa hävitystä koettu, eikä pohjoisen tilanteesta ollut oikein tietoakaan siellä.

Apua löytyikin: keräysvaroin hankittiin uuteen sairaalaan muun muassa röntgenlaite ja pakettiauto.

Kansainvälinen apu oli sitäkin tärkeämpää. Ruotsin Punainen risti lahjoitti heti alkuvaiheessa kalustoa ja tarvikkeita, apua antoivat myös Norjan ja Sveitsin Punaiset ristit.

Tärkein kansainvälinen avustaja oli  YK:n alainen avustusjärjestö UNRRA, jossa Eleanor Roosevelt oli keskeisessä roolissa, joka lahjotti muun muassa kolme keskoskaappia

– Hänhän saapui myös katsomaan, mihin lahjoitusvaroja on käytetty ja vieraili myös Lastensairaalassa.

Lapin lastensairaalan toiminta käynnistyi tiiviissä yhteistyössä Helsingin Lastenklinikan kanssa.

Lapin lastensairaalan toiminta käynnistyi tiiviissä yhteistyössä Helsingin Lastenklinikan kanssa.

– Lääkärit tulivat tänne Lastenklinikalta, tai he kävivät erikoistumassa siellä. Myös hoitajia kävi opettelemassa laboratoriotutkimuksia, röntgenin ja aivofilmin ottoa sekä keskolan käytäntöjä Lastenklinikalla.

Rovaniemeläissairaala kehittyi näin aivan maan eturintamassa. Vaativimmat potilastapaukset lennätettiin Rovaniemeltä Helsinkiin hoitoa saamaan.

– Yhteys Helsinkiin oli pitkään ensisijainen esimerkiksi Ouluun verrattuna, Hiltunen sanoo.

Valo tulvii lastensairaalan viihtyisään odotusaulaan. Kirjan kuvitusta.
Valo tulvii lastensairaalan viihtyisään odotusaulaan. Kirjan kuvitusta.

Ruokaa, lämpöä, puhtautta – ja lääkkeitä

Aivan aluksi Lastensairaala tarjosi lähinnä hyvää perushoitoa: ruokaa, lämpöä ja puhtautta.

– Lääkkeitä oli niukasti ja hoitoajat pitkiä. Henkilökuntaan kuuluikin myös useita lastenhoitajia.

– Kun lääkehoito kehittyi, alkoi tulla tuloksia Hiltunen toteaa.

Esimerkiksi penisilliinin käyttö yleistyi vasta vuodesta 1948 lähtien. Myös tuberkuloosista päästiin eroon lääkkeiden ja rokotusten avulla: Muurolan keuhkotautiparantola lakkautettiin vuonna 1970.

Kaikkiaan Lähteentien tuntumaan rakennettiin sairaalarakennus, rivitalo lääkäreille ja kolme asuinkerrostaloa hoitajille.

– Päättäjät olivat viisaita. Henkilökunnalle rakennettiin asuntoja, ei suinkaan huoneita käytävien varteen, vaan hoitajillekin yksiöitä ja kaksioita ja lääkäreille rivitalo isoine asuntoineen. Sana tästä kiiri muuallekin Suomeen, ja sairaala sai osaavaa henkilökuntaa.

Asunto oli merkittävä vetovoimatekijä, rakennemuutoksen aikaan asuntopula vallitsi monessa kaupungissa.

– Oulussa sairaalanhoitajille rakennettiin vielä 1980-luvullakin soluasuntoja, Hiltunen vertaa.

Yhteisöllisyys sairaalassa olikin vahvaa etenkin alkuvuosina, jolloin henkilökunta muun muassa osallistui vapaa-ajallaan varainhankintaan.

– Ne olivat hienoja tilaisuuksia, kun arpoja myytiin Pohjanhovissa iltapuvut päällä, Hiltunen kuvaa.

Itkijöitäkin oli aina

Henkilökunta ja pienet potilaat nauttivat aurinkosäästä Lapin lastensairaalan parvekkeella. Kirjan kuvistusta.
Henkilökunta ja pienet potilaat nauttivat aurinkosäästä Lapin lastensairaalan parvekkeella. Kirjan kuvistusta.

Kun nykyään sairaalassa käydään useimmiten päiväseltään, ennen oli toisin. Lapset asuivat usein viikkojakin sairaalassa – ilman vanhempiaan. Perhekeskeisyys alkoi tulla osaksi hoitoa vasta 1980-luvulta lähtien.

– Lapsi jätettiin sairaalaan ja vanhemmat lähetettiin pois. Vierailuaika oli tiukasti yhden tunnin, Hiltunen kuvaa alkuaikojen toimintatapaa.

Eivätkö lapset kaivanneet vanhempiaan?

– Kyllä tietenkin, itkijöitäkin oli aina. Sen surunkin kohtaaminen kuului työhön. Mutta yllättävän hyvin he kaikkiaan sopeutuivat, kun ruokaa ja syliä oli saatavilla.

– Tarvittiin paljon perushoitoa: viihtymistä: pelaamista, lukemista ja leikkiä.

Lääkehoidon ja apuvälineiden kehittyminen helpotti hoitajienkin työtä monin tavoin.

– Esimerkiksi rutiininomaisetkin pistämiset raastoivat sydäntä, ennen kuin kivunlievitystä oli käytössä.

"Rutiininomaisetkin pistämiset raastoivat sydäntä, ennen kuin kivunlievitystä oli käytössä."

Tätä helpottavat puudutusvoiteet yleistyivät vasta 1980-luvun lopulla.

Vaikka Hiltunen ehti uransakin aikana nähdä monta mullistusta, yksi pysyi.

– Kohtaaminen on hoitotyön haaste yhä tänäkin päivänä: kuinka kohdata lapsi ja synnyttää luottamus.