Lokakuussa YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä vietettiin asunnottomien yötä. Asunnottomuuden teemaa nostettiin kansalaisten ja päättäjien tietoisuuteen ympäri valtakuntaa järjestettävin tapahtumin ja tempauksin.
Asunnottomuus ilmiönä Lapissa on kohtuullisen näkymättömissä, mikä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö asunnottomia henkilöitä meillä olisi. Lapin hyvinvointialueella ei toimi yhtään yömajaa, johon asunnoton henkilö voisi hakeutua suojaan. Asunnottomien yön yhteydessä joukko rovaniemeläisiä sosiaalialan ammattilaisia julkaisi mielipidekirjoituksen, jossa he vaativat yömajan perustamista.
Palveluita kehitettäessä kentän ääntä on kuultava. Olen laatinut Lapin hyvinvointialueen valtuustoon aloitteen, jossa vaadimme selvitystä yömajan tarpeesta ja sen organisoinnin mahdollisuuksista. Yömaja vastaa erityisen haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten perustarpeisiin. Majoituksen puute tarkoittaa asunnottomuudesta johtuvan inhimillisen kärsimyksen lisäksi usein ongelmien kasautumista ja pitkittymistä. Yömajan perustamisella asunnottomuudesta johtuvia ongelmia voidaan ennaltaehkäistä.
Yömajan perustaminen palvelee sosiaali- ja terveyshuollon uudistuksen keskeisiä tavoitteita, sosiaali- ja terveydenhuollon integraation kautta toteutuvaa hyvinvoinnin ja terveyden sekä turvallisuuden edistämistä ja peruspalveluiden vahvistamista.