Eduskuntavaalien ääniharava oli Sanna Marin (sd.) – jos äänimäärä suhteutetaan vaalipiirin äänien määrään. Marin sai 11,5 prosenttia Pirkanmaan äänistä. Lähes samaan ylsi Lapin äänikuningatar Sara Seppänen (ps.) 11,4 prosentin ääniosuudellaan.
Valtakunnalliselta top 10-ääniharavalistalta löytyy kolme muutakin lappilaista: Katri Kulmuni (kesk., 8,7), Heikki Autto (kok., 7,4) ja Johanna Ojala-Niemelä (sd., 7,3).
Selitys kyseiseen lappilaismenestykseen löytyy paitsi äänestäjistä myös vaalijärjestelmästä, jonka myötä piilevä äänikynnys on Lapin vaalipiirissä maan korkein. Kyse on prosenttirajasta, jota enemmän ehdokaslistan on saatava ääniä, jotta se saa varmuudella yhden paikan eduskuntaan. Lapissa raja nousi entisestään, kun maakunnan kansanedustajien määrä putosi seitsemästä kuuteen.
Kokoomuksen ja kristillisten yhteislista keräsi lähes 12 000 ääntä eli 12,2 prosenttia äänistä, mikä riitti yhteen paikkaan. Vasemmistoliiton lähes 10 000 äänellä, 9,9 prosentilla äänistä, ei eduskuntapaikkaa irronnut. Esimerkiksi Uudenmaan vaalipiirissä äänikynnys asettui 3,5 prosenttiin.
Vaalien jälkeen on viritelty keskustelua vaalipiirien välisiä äänikynnyseroja tasoittavasta ääntenlaskentamallista, koska nykymalli uhkaa kansanvaltaa ja demokratian toteutumista. Esiin on nostettu vähäväkisten vaalipiirien tekninen yhdistäminen niin, että paikanjakoon vaikuttavat vertausluvut laskettaisiin piireille yhdessä, mutta paikanjako säilyisi ennallaan (Yle 4.4.). Pohjoisessa tämä koskisi Oulun ja Lapin vaalipiirejä.
Kyseessä ei ole uusi ehdotus. Samaa ehdotti selvitysmies Lauri Tarasti jo 2006. Eduskunta hyväksyi Tarastin esityksen 2010, mutta hylkäsi sen 2011 vaalien jälkeen toisessa käsittelyssä valtapuolueiden, erityisesti sdp:n toimesta. Taustalla oli pelko eduskuntapaikkojen menettämisestä pienpuolueille.
Kohtalon ivaa onkin nähtävissä siinä, että demarit olisi voinut saada Lapista läpi tällä kertaa kaksi ehdokasta, jos laskentatapaa olisi korjattu aikoinaan – Mikkel Näkkäläjärvi olisi saattanut pudottaa Markus Lohen (kesk.) eduskunnasta.
Korkea äänikynnys vähentää sekä pienempien puolueiden että äänestäjien vaali-intoa. Moni isoihin puolueisiin kyllästynyt jättää äänestämättä, koska tiedossa on, että pienen puolueen ehdokas ei tule valituksi isollakaan äänimäärällä.
Juuri näin kävi 2019 vaaleissa lähes 8 000 ääntä Lapissa keränneelle Riikka Karppiselle (vihr.).
Hokema siitä, että kaikki äänet ovat yhtä tärkeitä, ei ole totta. Äänillä on alueellisia arvoeroja, mikä sotii edustuksen demokratian pelisääntöjä vastaan. Jostain syystä valtapuolueet eivät ole halunneet korjata vaalivaluvikaa, vaikka niillä on ollut tarvittava työkalu käytössä.
Tältä pohjalta ei olekaan ihme, että tälläkin kertaa lähes joka kolmas äänioikeutettu jätti äänestämättä.
P.S.
Neljä viidestä uudesta kansanedustajasta ei ole valmis ottamaan lisää velkaa nykytasoisten julkisten palvelujen turvaamiseksi, jos on uskominen heidän vaalikonevastauksiinsa (Yle 5.4.). He leikkaisivat mieluummin palveluita. Käytännössä vain vasemmistoliitossa kansanedustajien enemmistö on asiasta eri mieltä. Velaksi elämisen lopettamisesta näyttäisi vallitsevan niin vankka yksimielisyys, että valtiollisen talouspolitiikan täyskäännös on tekemistä vaille valmis – ellei sitten kansanedustajien mieli ole muuttunut vaalipäivän jälkeen.