
Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan tutkijat tarkastelevat hankkeessa esimerkiksi sitä, miten muotoilun avulla voitaisiin vähentää muovin määrää. Arkistokuva taiteiden tiedekunnasta.
Kuva: Jussi Leinonen
Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnalle on myönnetty 600 000 euron tutkimusrahoitus osana EU:n rahoittamaa PlastLIFE -hanketta. Hankkeessa tarkastellaan kestävää kehitystä ja kiertotaloutta erityisesti muovien vähentämisen ja kierrättämisen tehostamisen näkökulmista.
Hankkeessa on mukana joukko tutkimuslaitoksia, korkeakouluja, julkisen sektorin toimijoita, yrityksiä ja yhdistyksiä.