Kuusamo ostaa Kemijärven vain viisi vuotta tien päällä olleen Kyläluuta-kirjastoauton. Kauppa toteutetaan touko-kesäkuussa, jotta muuntotyöt saadaan valmiiksi ennen omistusoikeuden siirtymistä.
Kaupunki laittoi kirjastoauton myyntiin jo viime syksynä, sillä autosta luopuminen on osa talouden kolmivuotista sopeuttamisohjelmaa. Tarjoukset jäivät liian alhaisiksi, joten auto jatkoi kulkemistaan Kemijärven kylissä.
Myyntiä jatkettiin alkukeväästä ja hyvinvointilautakunta hyväksyi tiistaina Kuusamon kaupungin 155 000 euron tarjouksen. Hintaan lisätään arvonlisävero, jonka lisäksi Kuusamo sitoutuu palautusehtoihin, sillä auton hankintaan on saatu opetus- ja kulttuuritoimen kautta tukea 125 000 euroa.
Kyläluuta on ollut varikolla 16.