Irtisanomisten vaara: Laphan hen­ki­lös­töä kos­ke­vat yt-neu­vot­te­lut alkavat tors­tai­na

Mainos: Jakajaksi Kaleva Mediaan - tutustu ja hae tästä

Kolumni

Ku­kuit­ko yön ulkona?

-

Sherlock Holmes ja Watson lähtivät telttaretkelle. Tuli ilta ja tuli yö. Watson ei saanut unta, joten hän nousi ylös ja päätti rakentaa nuotion.

Puuhastelunsa lomassa hän kohotti katseensa taivaalle, eikä ollut uskoa silmiään. Hän kiljahti: ”Ohoo, mikä tähtitaivas!”

Holmeskin havahtui hereille, hieroi hetken silmiään ja kysyi unisena: ”Tiedätkö, mitä se tarkoittaa?” Watson vastasi: ”Tietenkin. Sitä, että yö on kirkas ja taivas pilvetön.”

Holmes oikaisi ystäväänsä: ”Rakas Watson, se tarkoittaa sitä, että meidän telttamme on varastettu.”

Vitsi tuli mieleeni elokuun viimeisenä lauantaina, kun olin telttailemassa Kiilopään kairassa osana Suomen Ladun perinteistä Nuku yö ulkona-kampanjaa. Kyseessä oli myös ensimmäinen virallinen Suomen luonnon liputuspäivä – vaikka onhan Suomen luonnon päivää vietetty jo vuodesta 2013.

Tänä vuonna juhlapäivä oli aurinkoinen ja taivas vain kirkastui iltaa kohti. Niinpä olosuhteet olivat otolliset myös tähtiretkelle!

Ivalolainen astronomi asetti kaukoputken hiekkakummulle ja suuntasi sen valmiiksi kohti aurinkokuntamme jättiläistä, Jupiteria. Okulaarin läpi minua tervehtivät Jupiterin neljä suurinta kuuta, joita myös Galilein kuiksi kutsutaan: Genymedes, Kallisto, Io ja Europa.

Sain tietää, että Jupiterin massa on noin kaksi ja puoli kertaa aurinkokunnan muun seitsemän planeetan massa yhteensä, joten ontoksi koverrettuna sen sisään mahtuisi jopa 1 300 maapalloa. Ajattelin Kalervo Palsan sanoja: ”Ehkä en olekaan kovin suuri. Ehkä olenkin pieni.”


Metsä oli sysimusta ja teltta metsänvihreä. Taskulampulta hiipui into.


Pienuuteni – siis rähmäkäpäläinen rääpälemäisyyteni – kävi selväksi myös teltalle palatessani. Metsä oli sysimusta ja teltta metsänvihreä. Taskulampulta hiipui into.

Jouduin tulikokeeseen: mitä juuri opin tähtien avulla suunnistamisesta? Ainakin sen, että jos kuvittelee suoran linjan Otavan hännän kahdesta tähdestä ylöspäin, viiva johtaa Pohjantähteen – eli pohjoiseen.

Tai sitten voi asettaa kaksi keppiä maahan peräkkäin osoittamaan valitun tähden suuntaan: koska maa pyörii, näyttää siltä kuin tähti liikkuisi. Jos tähti näyttää nousevan, katsot itään. Jos laskevan, katsot länteen. Mutta mikä kikka toimii silloin, jos teltta on varastettu?

Tällä kertaa tähtitieteellisiä neuvoja ei tarvittu. Teltta löytyi ”käsikopelolla” ja ”vaistonvarassa”, mikä ei tietenkään ole suositeltavin tapa suunnistaa.

Suomen luonto vaatii paitsi vaalimista ja valvontaa, myös valppautta ja varautumista. Näitä mietin kihnuttaessani toista fleecepaitaa ylleni yötä vasten. Toisaalta: olin jo alkanut asennoitua ajatukseen, että jäisin taivasalle. Mikäpä siinä sitten – ulkona nukkuessa ja kukkuessa teemapäivän mukaisesti?

Kuten runoilija Pentti Saarikoski on kirjoittanut: ”Ihmiset ja yhteiskunnat häviävät. Siksi täytyy ajatella tähtien taajuudella.” Niin, tai Watsonin. Kysyä: Mikä tässä hetkessä olikaan tähdellistä?

Kirjoittaja on toimittaja.

Toivottavasti nautit tästä kolumnista

Lapin Kansan tilauksella pääset lukemaan kaikki tuoreimmat ja kiinnostavimmat sisällöt heti.