Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Kou­lu­jen edel­ly­tyk­set kuntoon

Koulujen lukuvuosi on pian päättymässä. Koulut ovat tänäkin vuonna tehneet parhaansa. Ne ovat saamillaan resursseilla auttaneet lapsia ja nuoria menestymään. Oppilaat ja opettajat ovat tehneet parhaansa, jotta opetussuunnitelman mukainen työ on tuottanut hyviä tuloksia.

Kouluissa tehtävä työ ei synny itsestään, vaan monien asioiden on oltava kunnossa. Opettajat ja muut kouluissa työskentelevät aikuiset eivät voi menestyä työssään vain kunnian- tai intohimoisen asenteensa turvin. Siksi on tärkeää, että kesälomalle voidaan jäädä turvallisin mielin: tarvitsemme varmuuden siitä, että myös ensi lukuvuonna kouluissa on edellytykset menestyä opinnoissa ja töissä.

Viimeistään ensi lukuvuonna on havahduttava siihen, että kaikki lasten ja nuorten asiat eivät kuulu rehtoreiden ja opettajien hoidettavaksi. Koulun aikuiset eivät voi eivätkä saa tehdä kaikkea itse.

Hyvinvointialueen on kyettävä turvaamaan riittävät oppilas- ja opiskeluhuoltopalvelut kaikille. Kuraattorin, psykologin, terveydenhoitajan ja lääkärin palveluita on oltava saatavilla riippumatta asuin- ja koulupaikasta. Terveys ja hyvinvointi takaavat sen, että opiskeluunkin on helpompi keskittyä.

Koulutyö on päättymässä tältä lukuvuodelta.
Koulutyö on päättymässä tältä lukuvuodelta.
Kuva: Vesa Joensuu

Opetuksen järjestäjien on pystyttävä huolehtimaan kasvatuksen ja koulutuksen rahoituksesta. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ajantasaista oppi- ja opetusmateriaalia on käytettävissä. Riittävä rahoitus takaa myös sen, että kouluihin voidaan palkata kelpoisia opettajia koko vuodeksi.

Kun opettajia palkataan riittävästi, on heistä jokaisella mahdollisuus kohdata oppilaansa. Ilman tätä mahdollisuutta jäävät oppimisvaikeudet ja muut haasteet havaitsematta ajoissa.

Jokaisella kouluyhteisön jäsenellä on myös ensi vuonna oltava oikeus turvalliseen kouluympäristöön. Samalla on tultava loppu tosielämän kertomuksille, joissa kouluja siivotaan niin huonosti kuin tohditaan. Sekä turvallisuudesta että siisteydestä on huolehdittava ihan kuten millä tahansa muullakin työpaikalla.

Yhteistyön merkitys on kasvanut, eikä suunta ole kääntymässä. Kodin ja koulun tulee kuunnella toisiaan yhä enemmän. Jotta kouluissa tehtävä työ voi onnistua parhaimmalla tavalla, tarvitsemme siihen huoltajien tukea. Koulu on edelleen tärkeä jokapäiväinen paikka kasvun ja oppimisen edistämisessä. Siksi toivon huoltajien luottavan siihen, että koulun ammattilaiset haluavat joka päivä tehdä parhaansa.

Kun kesäloma taas loppuu, pitää kouluihin palata mielellään. Opettajat ja muu henkilökunta tarvitsevat työlleen asianmukaiset edellytykset. Kun ne ovat kunnossa, kouluissa tehdään kaikki mahdollinen, jotta jokainen koulupäivä on mahdollisimman laadukas.

Jaakko SarmolaOAJ:n valtuuston jäsen, Rovaniemi