Lappiin näyttää muotoutuvan neljä kuntien muodostamaa yhteistoiminta-aluetta, kun julkiset työllisyyspalvelut siirtyvät kuntien vastuulle reilun vuoden päästä. Kokonaisuus vaikuttaa luontevalta, kun huomioi Lapin etäisyydet.
Vastuukuntamalli antaa mahdollisuuden kehittää palveluita aktiivisesti, mutta se onnistuu vain yhteistyöllä, jota Lapin kuntien kannattaa rakentaa kaikin tavoin.
Isossa uudistuksessa ympyrä tavallaan sulkeutuu. TE-palvelut saivat näet alkunsa nimenomaan kunnallisena työnvälitystoimintana sata vuotta sitten.
Toiminta siirrettiin valtion vastuulle 60-luvulla, kun maata ravisteli raju rakennemuutos. Suomi teollistui, maaseudun työpaikat vähenivät, ja kasvukeskuksiin tarvittiin lisää työvoimaa. Tuolloin katsottiin, että kunnat hoitivat työllisyysasioita liian hajanaisesti ja paikallisesti silloisia megatrendejä ajatellen.
Nyt väestö vanhenee, ja olemme siirtymässä työvoimapulan aikakauteen. Myös työllisyyspalveluiden luonne on muuttunut.
Yhä suurempi osa työllisyyspalveluiden asiakkaista on pitkäaikaistyöttömiä tai muuten vaikeasti työllistyviä. He tarvitsevat nimenomaan lähipalveluita, joten työllisyyspalveluiden siirto kuntien vastuulle vaikuttaa oikealta ratkaisulta.
Samalla kaatuu haitallisia raja-aitoja. Se on tarpeen, sillä tieto ei nyt kulje eri tahojen välillä kunnolla. Esimerkiksi pitkittyneestä työttömyydestä lankeavat sakkolistat lähetetään kyllä kuntiin valtion palveluista, mutta kunnissa joudutaan arvailemaan keihin tukipalveluita tulisi kohdistaa, jotta sakot pienenisivät.
Työvoimapula vaikeuttaa jo vakavasti yritysten toimintaa ja kasvua. Lapissakin varsinkin pienille paikkakunnille pitäisi saada muuttamaan työikäistä väestöä, mutta tulijoita on vaikea löytää.
Työnantajien on syytä miettiä tulisiko katse kohdistaa muuttajien ja siirtotyöläisten sijaan niihin lähiseutunsa ihmisiin, jotka räpiköivät nyt työmarkkinoiden reunamilla.
Näiden ihmisten työllistäminen edellyttää asennemuutosta työpaikoilla. Osa-aikatyö ja muut pehmeät ratkaisut tulee hyödyntää nykyistä paremmin, jotta ihmiset saadaan työn syrjään kiinni heikommillakin valmiuksilla.
Asennemuutosta pitää ajatella investointina, joka parantaa yritysten ja kuntien elinvoimaa, ja koko hyvinvointivaltion tasapainoa.
TE-palveluiden uudistus on saanut niukasti julkisuutta siihen nähden, miten perimmäisiä kysymyksiä asia koskee.
Työllisyysaste on meillä sitkaasti muita pohjoismaita huonompi. Työn hedelmillä rahoitetaan kaikki palvelut, joten kyse on viime kädessä siitä onko meillä varaa samanlaiseen elämäntapaan kuin naapureilla.
Moni työelämään kelpaava tyytyy liian helposti jäämään kotiin vain siksi, että silläkin lailla voi elää siedettävästi. Etenkin nuorten kohdalla valinta voi olla arvaamattoman vakava.
Työelämä kohottaa elintasoa, mutta usein lisäksi elämisen tasoa, kun arjessa on luonteva rytmi, työelämä avaa uusia ihmissuhteita ja sopivassa ammatissa pääsee tekemään itselleen merkityksellisiä asioita.
Kaikesta tästä syrjäytyminen syö ajan mittaan onnellisen elämän edellytyksiä. Siksi oma asenne työelämää kohtaan kannattaa pitää kunnossa.