Rovaniemellä on pantu 2010-luvulla isosti rahaa liikunta- ja kulttuuritiloihin, mikä näkyy sekä katukuvassa että vuokralaisten budjeteissa.
Vapaa-ajan palveluiden toimialajohtajan Antti Lassilan mukaan kaupungilla on toistaiseksi ollut rahaa nykyisiin vapaa-ajan palveluihin eikä isoja leikkauksiakaan ole näkyvissä. Investointeja harkitaan kuitenkin nyt tarkoin, ja etsinnässä on lisää yhteistyötä muun muassa yritysten ja seurojen kanssa.
- Pyrimme löytämään uusia keinoja palveluiden tuottamiseen ja investointien tekemiseen niin, että verovaroin tuotettavaa toimintaa ei tulisi enempää, Lassila sanoo.
Jatkossa taloudenpitoa ohjaavat Lassilan mukaan kaupungin saamien verotulojen määrä ja periaate, että palveluja tuotetaan sen verran kuin on varaa.